Mielenkiintoisia asioita

Tiistai 19.2.2013 klo 12.13 - Isto Kaarne

Kangasalan Demarit ovat nostaneet julkiseen keskusteluun muutaman tärkeän asian. Ne ovat kaikki asioita, joita me korostimme jo kunnallisvaalien allakin. Tässä siis aletaan tarmokkaasti täyttää annettuja vaalilupauksia, kaikki ne mennään tässä jo lähiaikoina perusteellisesti läpi.

Yksi asia on koulu- ja laitosruoka. Meidän mielestämme lähiruoan, ja ainakin Suomalaisen ruoan osuutta kunnan elintarvikehankinnoissa pitää nostaa. Nyt selvitetään, kuinka se on mahdollista.

Toinen asia ovat palvelusetelit. Onko pitkässä juoksussa järkevää käyttää palveluseteleitä esimerkiksi erkoikoissairaanhoidon palveluitten hankkimiseen. Me emme ole siitä ollenkaan vakuuttuneita, mutta katsotaan nyt mitä saamme aikaan, ja mikä on koko valtuuston tahto.

Ja kolmantena vielä nämä vanhusten hoivasta kantautuneet huolestuttavat viestit. Yhtenä mahdollisena parannuskeinona teimme valtuustoaloitteen päiväavustajien palkkaamisesta terveyskeskukseen. Ehkä se parantaisi siellä makaavien vanhusten elämän laatua, ja tarjoaisi mahdollisesti myös yhden keinon toteuttaa vuoden alussa lainvoiman saanutta nuorisotakuuta.

Kunnan liikunta- ja harrastustilojen maksuttomuus vähintään lapsille ja nuorille on myös meidän sydäntämme lähellä. Olemme eturintamassa maksuttomuuden puolustajien joukossa.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kouluruoka, palvelusetelit

Hyvältä näyttää

Lauantai 26.1.2013 klo 9.25 - Isto Kaarne

Nyt on sitten ensimmäinen Kangasalan Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous takana. Ihan hyvältä näyttää. Kyllä tämän porukan kanssa tämä tärkeä ja vaativakin tehtävä pystytään kunnialla hoitamaan. Sama koskee lautakunnan esittelijöitä, asiantuntevia ja luotettavia viranhaltijoita jokainen. Myös lautakunnan sihteeristä olen saanut hyvin myönteisen ensivaikutelman. Joten "kyllä se siittä".

Nyt pitää varmaan lähteä pienelle lumikenkälenkille. Näin "rankan" lautakunnan vetäminen vaatii, että myös fyysinen kunto on ainakin kohtuullinen. Rauhallinen lumikenkäily tuossa lähimetsässä on juuri tämän ikäiselle äijälle sopivaa kuntoilua. Ja tietenkin myös sen joulupukin tuoman kuntopyörän polkeminen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Luottamustehtävät

Kuten sovittu oli

Keskiviikko 16.1.2013 klo 11.00 - Isto Kaarne

Valtuuston kokouksessa maanantaina 14.1. ei paljon muita asioita ollut, kuin lautakuntapaikkojen täyttäminen. Ja tietenkin myös puheenjohtajan valinta, johonka tärkeään toimeen valittiin Demari Raimo Kouhia. Rami siis jatkaa samassa tehtävässä, jota hän erinomaisen ansiokkaaksi on jo muutaman vuoden hoitanutkin. Hyvä.

Itselleni tuli sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajuus, kuten sovittu oli. Olen kesäkuuhun asti myös "vanhan" tarkastuslautakunnan puheenjohtaja, joten vapaa-ajan vietto-ongelmia ei ole tiedossa. Taidanpa tehdä historiaa: Onkohan Kangasalla kukaan ennen ollut kahden lautakunnan puheenjohtaja yhtä aikaa.

Nyt siis kohti "terveyttä, turvallisuutta ja oikeudenmukaisuutta", kuten vaalien alla luvattiin.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kangasalan valtuusto

Ovelaa

Perjantai 11.1.2013 klo 17.13 - Isto Kaarne

Ovelasti suunniteltu operaatio käynnistää tämmöinen keskustelu palkkojen alentamisesta. Nyt jos pienempipalkkaiset saavat tilipussinsa säilymään edes samansuuruisena, niin sekin tuntuu pieneltä voitolta. Tätä lienee haettukin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Palkkojen alentaminen

Lumikenttien kutsu

Sunnuntai 30.12.2012 klo 12.56 - Isto Kaarne

Tulipa otettua lumikengät alleen ensimmäisen kerran tälle talvelle. Parin kilometrin rämpiminen teki ilmiselvästi terää liian vähän liikkuneelle kropalle. Niillä vehkeillä ei mitään vauhdin hurmaa pääse kokemaan, mutta eihän tässä nyt mihinkään niin kiirukaan ole, eläkeläisellä. Kun lumikengillä saa sen ensimmäisen jotoksen umpihankeen rämmittyä, niin toinen kerta samaa polkua menee jo noin puolet kevyemmin. Niillä pääsee myös suksia vaivattomammin liikkumaan pahoissakin ryteiköissä ja jyrkissä mäentöppäreissä. Kun ottaa vielä suksisauvat avuksi niin homma helpottuu siitäkin, ja yläkroppakin saa liikuntaa. Suosittelen.

Nyt minulla on toinenkin talviliikuntavehje kun pukki toi kuntopyörän. Hyvää senkin päällä rimpuileminen tekee. Mittarista näkee polkemisvauhtinsa, poljetun matkan ja ajan, kuluttamansa kalorit ja vieläpä kiertoveripumpun (sydän) käyntinopeudenkin. Hienot vehkeet siis.

Näistä kummastakaan kuntoiluvehkeestä ei kuitenkaan ole mitään hyötyä, ellei niitä käytä. Tehän voisitte, mahdolliset lukijani, vaikka aina joskus muistuttaa että "painus äijä mettään siitä tai kiipeä kuntopyörän selkään". Tuo oma muisti kun tahtoo joskus olla vähän valikoiva. Syömään ja maata kyllä muistaa mennä, rasittavammat hommat saattavat joskus unohtua. Kiitos.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lumikengät

Sekalaista asiaa

Keskiviikko 19.12.2012 klo 10.42 - Isto Kaarne

Kaikkea sitä kuuleekin: Eläkeikää lähestyvien palkkaa pitäisi pudottaa, koska he vain lusmuilevat. Kyllä minä tunsin tuossa tilanteessa olevani aivan yhtä tehokas työtekijä kuin nuoremmatkin. Juossut en yhtä paljon, mutta väitän että aikaan sain. Kummallinen yhtälö tämäkin: Työuria pitäisi pidentää, mutta ikääntyvien aikaansaanoksia pilkataan. Kyllä siinä motiivi eläköitymisen siirtämisestä romahtaa: Tehköön sitten ne jotka tehokkaita ovat.

Minulle on nyt todennäköisesti tulossa Kangasalan Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajuus, varsin huomattava luottamustehtävä siis. Siinä lautakunnassa en ole vielä koskaan ollutkaan, lähes kaikissa muissa olin aikanaan kunnanhallituksen edustajana. Pitää nyt opiskella asiaa, että pystyy hoitamaan vielä tämän eläkeviran kunnolla. Nyt on aivan kohtuullisesti aikaakin, kun en ole enää työelämässä "kenenkään jaloissa".    

Kattokin tuli valmiiksi. Enemmän siinä meni aikaa kuin piti, mutta eihän tässä jäniksen selässä olla. Hattua pitää nostaa nuorille kattoasentajille: Rankkaa hommaa näissä keleissä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Työurat, luottamustehtävät

Pitkät urat kunnialla päätökseen

Tiistai 11.12.2012 klo 11.12 - Isto Kaarne

Kaksi todella pitkää valtuustouraa päättyi eilen Kangasalan istuvan valtuuston viimeisessä kokouksessa. Demarien Pentti Lahti-Nuuttila ja Kokoomuksen Heikki A Ollila jäivät valtuustosta pois, omasta vapaasta tahdostaan. Molemmat poikkesivat kokouksessa myös viimeistä kertaa puhujanpöntössä, joka on tullut heille vuosikymmenien aikana hyvinkin tutuksi. Konkarien sanomaa oli vielä tämänkin kerran mukava kuunnella. Toivottavasti he pysyvät edelleen aktiivisina kuntalaisina, vaikka eivät enää kunnallisparlamentin jäseniä olekaan. Kiitos molemmille pitkästä työstä kuntamme hyväksi. Siinä sitä on nuoremmille esimerkkiä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kangasalan valtuusto

Homma käy

Keskiviikko 28.11.2012 klo 11.30 - Isto Kaarne

Jo tulivat kattomiehet. Toista päivää on kaksi kaverusta ahertanut, ja vanha pelti on kohta poistettu. On oikein ilo katsella nuoria miehiä, joita homma näyttää käyvän. Työnteko on kaunista, kun sitä osaa arvostaa.

Pitäisi vain ilmoja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kattoremontti

Tulee kun ehtii

Sunnuntai 25.11.2012 klo 10.00 - Isto Kaarne

Pitäisi tulla uusi peltikatto, tuon 60 vuotta sitten tehdyn tilalle. Avaimet käteen- periaatteella sen kävi meille muutama viikko sitten eräs varsin nuori myyntimies kauppaamassa. Lautoja ja kattopeltiä on jo pihaan tuotu, mutta asentajia ei ole vielä näkynyt. Viimeistään viime viikolla piti aloittaa. Ei meillä mikään kiire ole, mutta saisihan tuon homman nyt kuntoonkin jo hoitaa.

Minä olen tässä vuosien aikana itse maalannut tuon katon kai kolme kertaa. Se on aika iso homma, enkä näin vanhana ja kankeana enää kyllä siihen alkaisi. Liian vaarallista ja rankkaa tämän ikäiselle äijälle. Parempi kun ammattimiehet laittavat katon kuntoon, onpahan sitten sekin murhe pois.

Mutta missähän ne viipyvät. Talvikin tulee, ja lunta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kattoremontti

Lautakuntien puheenjohtajuudet jaettiin hyvässä sovussa

Keskiviikko 21.11.2012 klo 21.25 - Isto Kaarne

Kangasalan lautakuntien puheenjohtajuudet saatiin jaettua hyvän yksimielisyyden vallitessa.

Sosiaali- ja terveyslautakunta: SDP vara Kokoomus
Rakennus- ja ympäristölautakunta: Keskusta vara SDP
Kasvatus- ja opetuslautakunta: Kokoomus vara Keskusta
Kaavoituslautakunta: Kokoomus vara SDP
Yhteislautakunta: Kristillisdemokraatit vara Kokoomus
Tekninen lautakunta: Perussuomalaiset vara SDP
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta: SDP vara Perussuomalaiset
Kangasalan Vesi, johtokunta: Kokoomus vara Krist.dem.
Tarkastuslautakunta: SDP vara Kokoomus

Myös lautakuntien muu paikkajako ja sukupuolijakauma saatiin sovittua vaikeuksitta. Tästä on hyvä jatkaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lautakuntapaikat

Paikkoja jaossa

Keskiviikko 21.11.2012 klo 9.41 - Isto Kaarne

Tänään taas (21.11.12) neuvotellaan Kangasalan luottamushenkilöpaikkojen jakamisesta puolueiden kesken. Asialistalla ovat lähinnä lautakunnat, niiden puheenjohtajuudet ja jäsenet. Meille Demareille kuuluu vaalituloksen mukaan kaksi paikkaa lähes jokaiseen lautakuntaan, ei aivan kaikkiin.

Meillä ei ole tarkoituksena perustaa mitään koalitioita tai teknisiä vaaliliittoja saadaksemme lisää lautakuntapaikkoja. Me otamme ainoastaan sen, mikä meille vaalituloksen perusteella kuuluu. Se on paras lähtökohta tulevalle valtuustoyhteistyölle. Ei tulehduteta välejä muihin ryhmiin olemalla ahneita.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Luottamushenkilöpaikat kangasalla

Vaalien jälkeen

Torstai 1.11.2012 klo 11.17 - Isto Kaarne

Vaalit sitten olivat ja menivät. Demareina voimme olla tyytyväisiä tulokseen, saimmehan yhden lisäpaikan. Kolmetoista Demaria valtuustossa on enemmän kuin kaksitoista Demaria. Huomionarvoista on myös, että nyt saimme Pohjois-Kangasalta läpi peräti neljä Demariehdokasta. Minä olen ainakin pari kautta ollut täältä yksin valtuustossa, joten parannus on todella komea. Meillä oli täältä seitsemän ehdokasta, jotka kaikki olivat kovia töitä tekemään, ja se tuotti tulosta. Hyvin kyllä tekivät vaalityötä muutkin Kangasalan Demariehdokkaat.

Eilen oli ensimmäinen palaveri lautakunta- ym luottamuspaikkojen jakamisesta valtuustoryhmien kesken. Se meni hyvässä yhteisymmärryksessä. Hallituksen ja lautakuntien koko aiheutti vähän keskustelua, mutta siitä ei tule ylitsekäymätöntä ongelmaa.

Tällä tietoa näyttää siltä, että paikat saadaan jaettua hyvin tarkasti äänestystuloksen mukaan. Sehän se onkin paras tapa. Tyytyväisiä voivat olla sekä ryhmät, että äänestäjät. Ihan hyvä alku siis uudelle valtuustolle.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallisvaalit kangasalla

Vielä pari ajatusta ennen vaaleja

Lauantai 27.10.2012 klo 22.58 - Isto Kaarne

Pari ajatusta vielä tuosta ala olevasta Kangasalan Demarien kärkilistasta, ei ehkä tärkeintä, mutta tällä hetkellä eniten keskustelua aiheuttanutta.

Terveyskeskusmaksun poistaminen saa selvää kannatusta varsinkin tuossa omassa pikakyselyssäni. Ei siitä Kangasalla ole nyt kovin paljon keskustelua syntynyt, mutta eipä sitä ole näköjään uskallettu haukkuakaan. Koska lähes kaikkea muuta haukutaan, voi tätä hiljaisuutta pitää jopa pienenä kehumisena. Eikä terveyskeskusmaksun poistaminen ole mikään vaalikikka. Se on Sosialidemokratiaa, ja sitä tullaan tosissaan ajamaan seuraavan valtuustokauden aikana.

Kunnan palveluiden yksityistäminen ja ulkoistaminen ovat saaneet paljon palstatilaa ja paneelipuheenvuoroja valtakunnan tasollakin. Me Kangasalan Demarit olemme huomanneet tämän uhkan jo monta vuotta sitten, ja myös ottaneet sen aika-ajoin esille. Nyt asia saa uutta pontta, kun siitä on syntynyt valtakunnanlaajuinen kohu.

Me vaadimme kotimaista koulu- ja laitosruokaa. Tätä eivät varmaan voi vastustaa edes keskustalaiset, vaikka itse eivät näytä asiaa ajavankaan, ainakaan sillä tarmolla kuin me. Kotimainen tuotanto ja -tuotantolaitokset kunniaan, kyllä siihen on keinot löydettävä.

Kulttuuritalosta (jota siis itse nimittäisin mieluummin Kangasala-taloksi) on väitetty että sen rakentamisen päätöksenteko on ollut laitonta, salaista, moraalitonta, ja mitä kaikkea. Eiköhän nyt ole jo todistettu, että kaikki on mennyt lakien ja sääntöjen mukaan. Jos joku valtuutettu ei muista saaneensa tarpeeksi informaatiota, onko niin että hän ei ole ollut paikalla silloin kun sitä informaatiota kuulemaan on valtuutettuja kutsuttu. Aika usein monet ovat pois, Demarit useimmiten paikalla. Nyt pitää keskittyä Kangasala-talon toimintojen kehittämiseen kaikkien kuntalaisten mielen mukaiseksi, ei enää sopimusten repimiseen.

Yhä vielä joku kehtaa väittää, että SDP:tä äänestämällä Kangasala liitetään armotta Tampereeseen. Eikö nyt olisi aika lopettaa tämä laulu, koska se on täyttä "tuubaa".  Toivottavasti kukaan ei vain tuota "skeidaa" usko. Vahva Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä tulee olemaan myös vahva Suur-Tampereen vastustaja. Näin on, ja pysyy.

Muistakaa nyt, hyvät ystävät, käydä äänestämässä. Numeroista 57 - 108 löydät luotattavan valtuutetun. Esimerkiksi tuo 69 on ihan mukiinmenevä. Satun tuntemaan. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallisvaalit kangasalla

Kangasalan Demarien kärkilista

Torstai 25.10.2012 klo 21.30

OIKEUDENMUKAISEN KANGASALAN SOSIALIDEMOKRAATIT HALUAVAT, ETTÄ KANGASALA JATKAA ITSENÄISENÄ KUNTANA, JOSSA ...

...terveys ja hyvinvointi ovat ykkösasioita
...terveyskeskusmaksu on poistettu
...nuoret pääsevät elämänsyrjään kiinni yhteiskuntatakuun avulla
...kunta tuottaa itse pääosan palveluista, laadukkaasti ja edullisesti
...koulu- ja laitosruoka on kotimaista
...Kesäpäivän pitäjän ympäristöä ja asumisen turvallisuutta arvostetaan
...kulttuuripalvelut tarjoavat viihtymistä kaiken ikäisille
...kouluissa oppilaat saavat hyvää opetusta asianmukaisissa tiloissa
...vapaaehtoista liikunta- ja kulttuurityötä arvostetaan ja tuetaan
...kunnan viestintä tuodaan tälle vuosituhannelle

Sosialidemokraatit N:o 57–108

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallisvaalit kangasalla

Maailma muuttuu. Valitettavasti.

Tiistai 23.10.2012 klo 7.47 - Isto Kaarne

Kun minä ensimmäisen kerran muutin Suinulaan, noin 40 vuotta sitten, oli se vallan erilainen kuin nykyään. Siellä oli mm. kolme kauppaa, posti ja rautatieasema. Junia kulki lähes tunnin välein Tampereelle ja linja-autoja melkein samaan tahtiin.

Enää noista ei ole jäljellä mitään, no muutama linjuri sentään vielä kulkee. Markkinavoimat ovat lopettaneet kaupat, valtio postin ja rautatien henkilöliikenteen. Bussit kulkevat pääasiassa sen ansiosta, että kunta osallistuu kustannuksiin. Käyttäjät eivät bussilinjojen taloudelliseen ylläpitoon riittäisi. 

Usein nuo ikävät asiat pannaan ihmisten puheissa kunnan syyksi, vaikka niin ei ole. Mikään noistakaan mainituista heikennyksistä ei johdu kunnasta. Kunta on tuonsuuntaista kehitystä yrittänyt jopa vastustaa, mm kirjelmöimällä postien lopetuksista valtion suuntaan, mutta turhaan.

Jotta Suinulaan saataisiin joskus kauppa, pitäisi sen asukasmäärän ainakin tuplaantua. Rautatien henkilöliikenteen palaaminen vaatisi vielä paljon isomman väenlisäyksen. Kunnolla toimiva bussiliikenne vaatisi ainakin käyttäjämäärän kaksinkertaistumisen. Postista on turha edes haaveilla.

Kunta kaavoittaa koko ajan Suinulaan uusia kodinpaikkoja. Väki lisääntyy hitaasti, mutta pitkään menee, ennenkuin edes joku kauppa kylästämme kiinnostuisi. Siihen asti eletään niin kuin suomalaisissa maaseutukylissä nykyään eletään. Omillamme.

Se, että Kangasalan kyliä vahvistetaan kaavoittamalla niihin ja niiden liepeille uutta asutusta, on aivan oikein. Sillä tavalla monen kylän on mahdollista edes säilyttää ne vielä jäljellä olevat palvelut, kuten esimerkiksi koulut. Jos rakennellaan taloja pitkin metsiä, saadaan aikaan vain lisää palveluiden puuttumista kiroilevia kuntalaisia.

Kunta on siis kyläläisten asialla, kun se pyrkii sääntelemään sitä mihin saa rakentaa, ja mihin ei.  

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kunnalliset palvelut

Äänestää pitää

Maanantai 22.10.2012 klo 15.17 - Isto Kaarne

Minun isäni sanoi aina, että äänestää pitää, joka kerta kun siihen mahdollisuus annetaan. Jos ei äänestä, ei sitten saa arvostellakaan. Tuon opetuksen olen kunnialla hoitanut. Kaikissa kunnallisissa, seurakunnallisissa, valtiollisissa ja amattiyhdistysvaaleissa olen aina uurnilla käynyt. Joskus siihen joutui näkemään aika paljon vaivaakin, kun olin nuorempana matkatöissä ja piti äänestää posteissa ympäri Suomea. Mutta äänestin!

Muistan kun kävin ensimmäisen kerran äänestämässä, olisivatko ne olleet eduskuntavaalit. Äänestyspaikka oli Tammelan kansakoululla. Pöydän takana istui tuiman näköisiä herroja mustat puvut yllä, ensikertalaista ihan pelotti moinen arvokkuus. Nyt kun istun itse siellä pöydän takana, yritän olla vähän leppoisamman oloinen, jotta nuoremmatkaan eivät vaalivirkailijaa arastelisi.

Hoidetaanpa siis kaikki tuo oikeus/velvollisuus pois kuleksimasta. Saadaan sitten arvostellakin. Jos ette muuta keksi, niin äänestäkää Kangasalla vaikka numeroa 69. Ei se hassumpi ole. Satun tuntemaan.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallisvaalit kangasalla

Skarppina ...

Lauantai 20.10.2012 klo 22.52 - Isto Kaarne

...täytyy olla, ettei provosoidu kun provosoidaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallisvaalit kangasalla

Pahoitellen

Torstai 18.10.2012 klo 14.21 - Isto Kaarne

Tässä on tullut jo nelisensataa omaa esitettään tullut jaeltua ihmisten postilaatikoihin, ja yleisesitteet päälle. Nyt pitää tunnustaa, että pari kertaa esite on lipsahtanut sellaiseenkin postilaatikkoon, jossa mainokset ja ilmaisjakelu ovat kiellettyjä. Olen kyllä yrittänyt noudattaa postilaatioiden omistajien toiveita, mutta hämärässä tai pimeässä kielto on joskus jäänyt huomaamatta. Monista laatikoista ei vahingossa pudotettua esitettä enää saa poiskaan, joten on vain pitänyt toivoa, ettei postinsaaja pane vahinkoa kovin pahakseen.

Lupaan olla tulevaisuudessa tarkempi, ja pahoittelen huolimattomuuttani.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallisvaalit kangasalla

Miksi äänestäisit Kangasalla numeroa 69

Keskiviikko 17.10.2012 klo 12.34 - Isto Kaarne

Tuntuu kovin pahalta kehua itseään. Pistän nyt tähän kuitenkin muutamia asioita, joiden väitän olevan jopa tosia.

Pitkä kokemus valtuustotyöstä, kunnanhallituksesta ja monesta eri lautakunnasta on tehnyt päätöksentekojärjestelmät ja Kangasalan keskeiset viranhaltijat tutuiksi. Tiedän siis mistä asioiden eteenpäinviemisen saa liikkeelle, ja pysymään liikkeessä.

Yhteistyökykyä riittää. Välillä oikein itsekin ihmettelen, kuinka paljon minulla on ihan hyviä kavereita muissakin puolueissa. Hyvät suhteet ovat tärkeitä, jos ja kun haluaa jotain asiaa edistää.

Olen saanut näiden vuosien aikana monta asiaa vietyä mieleiseeni päätökseen. En kuitenkaan kovaa meteliä pitämällä, vaan pikkuhiljaa, pehmeillä keinoilla. Metelinpitäjät eivät useinkaan muita luottamushenkilöitä asiansa taakse saa, vaikka moni äänestäjä paljon vaatimuksia kovaan ääneen esittäviä arvostaakin.

Olen tietenkin myös hävinnyt. Siihen on ollut tyytyminen sen enempää hampaita kiristelemättä. Demokratian pelisääntöjen mukaan mennään.

Tämä viimeinen neljä vuotta tarkastuslautakunnan puheenjohtajana on opettanut paljon. Tältä näköalapaikalta on nähnyt kunnan asiat vielä paljon tarkemmin, kuin muut valtuutetut. Tälle kokemukselle olisi tarvetta seuraavassakin valtuustossa.

Terveys, turvallisuus ja oikeudenmukaisuus ovat tulevan kauden ykkösasioitani, kuten muillakin Demareilla. Eivätkä ne ole vain sananhelinää, vaan aivan totinen Kangasalan kehittämisen suuntamme.

Näillä eväillä numero 69 on edelleen valmis palvelukseen. Nyt on aikaakin enemmän kuin ennen, jäinhän kesällä eläkeelle.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallisvaalit kangasalla

Tuttua porukkaa liikkeellä

Lauantai 13.10.2012 klo 20.26 - Isto Kaarne

Olipa kerrankin Kangasalan torilla väkeä, kun kaikki valtuustopuolueet olivat siellä lauantaina kampanjoimassa. Ei siellä varmaan satunnaisia kulkijoita kovin hirveän paljon ollut, mutta puolueväkeä sitäkin enemmän. Hyvässä sovussa siellä kukin antejaan ja aatteitaan kaupitteli. Vastaavaa yhteishenkeä sitä toivoisi valtustotyöhönkin. En nyt tällä tarkoita, että Kangasalan valtuuston henki huono olisi, mutta ainahan sitäkin parantaa voi.

Ruumiskin tuli ravittua. Alkupalat nautin Kokoomuksen teltalla, mustan makkaran muodossa. Sitten minut haettiin KD:n teltalle hernekeitolle. Kun sain sen syötyä, vinkattiin Keskustan teltalta ottamaan puuroa jälkiruuaksi. Hyviä olivat kaikki. Vasemmistoliitolta olisin saanut vielä grillimakkaraa, mutta eipä enää mahtunut, joten menin omalle Demariteltalle kahveelle.   

Oikein virkistäviä nämä tämmöiset päivät. Tuntuu hyvältä siksikin, kun olin asiassa jonkinlaisena priimusmoottorina. Alkuperäinen idea kyllä oli Turtiaisen Pertin, minä vain pistin homman liikkeelle. Neljän vuoden päästä sitten taas. Vai?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallisvaalit kangasalla

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »