Kolmas luku, vuosi 2013

Tutummaksi todellakin muuttui tie. Rotko ohitettiin, kuten ennenkin. Samoin pienen tasaisen pätkän jälkeinen kostea kohta, jota tosin oli entisestään kohotettu tien kohdalta. Suurin muutos tuli voimalinjan tieltä hakatun valtavan aukon muodossa. Olipa nyt sähkö lähellä. Ennen lähin sähkötolppa oli Haltialla.

Mies oli ajanut tämän reitin muutaman kerran ennenkin, sitten lapsuutensa päivien. Joka kerta oli kuitenkin ollut olevinaan jonkinlainen kiire, ja vanhoihin paikkoihin tutustuminen oli jäänyt vain pintapuoliseksi. Nyt hän oli lähtenyt matkaan sillä tarkoituksella, että yrittää taas löytää sen "Hirvijärven hengen", joka nykyään yhä useammin hänen mieleensä viiden vuosikymmenen takaa tuikahteli.

Vieläkö täältä löytyisi entistä erämaan rauhaa? Vieläkö, varmaankin suurimmaksi osaksi umpeen kasvaneiden, siellä täällä metsässä piilottelevien peltoläimäreiden luona voisi kokea sen hartauden, jolla näitä pahaisia tilkkuja oli ennen hengen pitimiksi viljelty? Vieläkö kuusikossa tuntuisi kaksimetrisen, kuoritun pinotavaran tuoksu, ja niitä ristikolle pinoavan metsämiehen hiki? Kuuluisiko hongikosta vielä, jo kauan sitten manalle menneen tukinkaatajan pokasahan sirinä? Ryntäisikö mistään pusikosta suu vaahdossa tukkikuormaa lumikinosten läpi vetävä hevonen, ajomies vyötäisiään myöten hangessa vierellä kahlaten? Kuuluisiko mistään niittymiehen kiroilu, viikatteen kalahdettua  luonnonnurmen sisällä piilotelleeseen kiveen? Näkyisikö utuisella metsäjärvellä entisajan kalamies hauenkoukkuja asettelemassa, tai rysää kokemassa? Olisiko yhä, aina ja kaikkialla, läsnä kunnioitus raskasta työtä, ja kiintymys sitä tarjoavaa takamaata kohtaan?

Alku ainakin oli näyttänyt hyvältä. Pikkuinen Haltian kylä oli viettänyt hiljaista kesäpäiväänsä Kukkianjärven Haltianselän rantatörmällä kuten ennenkin. Körhämön ikivanhan aitan takaa kääntyi yhä tie Laipanmaan sydämeen. Risteyksen kohdalla seisoi pikkuinen Toivarin kauppa, kuten oli seissyt vuosikymmeniä, tosin jo kauan sitten entisestä tehtävästään luopuneena. Suurin osa entisistä rakennuksista seisoi yhä vanhoilla sijoillaan, toki muutama oli kadonnutkin, ja uusia tullut tilalle.

Tie Hirvijärvelle oli suorataan loistava entiseen verrattuna. Siitä erkani myös sivuhaaroja, joiden määränpäätä mies ei aikonutkaan selvittää. Hän oli menossa entisen mammalan tanhuville, vieköön muut tiet minne tahansa.             

Mies oli vähällä ajaa ohi paikasta, jossa hän oli jo etukäteen suunnitellut pysähtyvänsä. Entinen peltoaukea oli kasvanut niin sakeaksi metsäksi, että se olisi jäänyt huomaamatta, ellei tien vastapuolella, kallion kupeessa nököttävä laho rakennuspahanen olisi sen paikkaa paljastanut. Kun mies oli ollut aivan pieni, oli tällä paikalla, pellon reunassa ollut myös asuinmökki, joka oli sitten häipynyt ties minne. Kartanosta, joksi mökkiä oli komeasti kutsuttu, oli jäänyt jäljelle vain vähän nurkkakiviä, ja pihan reunalla kasvanut suuri tuomi. Nyt sitä tuomestakaan ei löytynyt enää mitään jälkiä. Liekö luonto ottanut omakseen, tai ihminen kaatanut pois. Tavattoman kaunis se oli ollut kukkiessaan, mutta houkutellut luokseen myös mahdottoman määrän itikoita.

Tämän vanhan mökin peltovähät Pappa oli mökin hävittämisen jälkeen ostanut. Pellolta oli korjattu parina kesänä heinät, sen jälkeen se oli ollut hevosella laitumena.