Puheita

Vappuna 2016 Kangasalan punaisten muistomerkillä.

Rikun ryhmäkoti II uudisrakennuksen harjannostajaiset 21.4.2017

Hyvät ystävät

Nykyään on koko maassa menossa semmoinen kehitys, että kaikki ikääntyneet ja sairaatkin ihmiset yritetään saada asumaan mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Mikäs siinä, jos se onnistuu, ja jos näitten ihmisten on siellä hyvä olla. Kaikkien ei kuitenkaan ole. Arjen välttämättömistä askareista saattaa olla vaikea, jopa mahdoton selviytyä. Auttajat saattavat käydä liian harvoin ja viipyä liian vähän aikaa. Raskas asia monelle ihmiselle on myös yksinäisyys, juttukaverien puuttuminen, hylätyksi tulemisen tunne.

Tarvitaan siis asuntoja joissa palvelut ovat saatavilla ja joissa ystävä kuulumisten vaihtamista varten löytyy läheltä. Asuntoja jotka voi tuntea kodikseen, joissa on hyvä olla ja elää. Juuri semmoisia kuin tulee olemaan tämä Rikun ryhmäkoti kakkonen. Näitä tarvittaisiin vielä enemmän.

Kyllähän erilaisia palvelukoteja nykyään nousee kuin sieniä sateella, suurten usein ylikansallisten yhtiöiden rakentamina. Mikäs, saahan niitä olla. Asukkaita kyllä löytyy kaikkiin. Minun mielestäni kuitenkin näitä koteja joissa yhteiskunta tuottaa tarvittavat palvelut pitäisi olla vähintään yhtä paljon kuin yksityisiäkin. Sillä tavalla sekä asumispalveluitten laatu että hinta on mahdollista pitää hyväksyttävällä tasolla. Sillä tavalla jarrutetaan asumispalveluiden tarvitsijoiden joutumista kaupankäynnin kohteeksi. Nykyajan huutolaisiksi. Raha ei saa olla tärkein kriteeri ikäihmisten palvelujen järjestämisessä.

Tämä konsepti, jossa Taloherttua rakentaa ja omistaa ryhmäkodin, ja kunta tuottaa sinne palvelun, on minusta siis vallan erinomainen. Minä luotan molempien osaamiseen. Minä uskon toimintaan jonka tarkoitus ei ole tuottaa voittoa, vaan hyvää oloa. Kangasalan kunnan sekä Kangasalan sosiaali- ja terveyslautakunnan puolesta toivotan menestystä tämän hankkeen loppuun saattamiseen, ja onnellisia asukkaita talon täyteen.

Vappuna 2016 Kangasalan punaisten muistomerkillä.

Hyvät Toverit.

Vakiintuneen tavan mukaan, me olemme kokoontuneet tämän muistomerkin luo, kunnioittamaan v. 1918 kaikkensa uhranneitten työläisten muistoa. Se on meidän oikeutemme, ja velvollisuutemme. Oikeutemme siksi, että tänä päivänä voimme sen kenenkään estämättä tehdä ja velvollisuutemme, paitsi kansalaissodan vainajia, myös itseämme ja tulevia sukupolvia kohtaan. Ihmisen täytyy tuntea ja -muistaa historiansa, jotta hän osaisi oikealla tavalla rakentaa tulevaisuuttaan. Entisistä tapahtumista on osattava ottaa oppia, jotta onnettomuudet voidaan tulevaisuudessa välttää. Ihminen itse ei ole entistä paremmaksi muuttunut, tuleeko koskaan muuttumaankaan. Liian herkästi irtoaa yhä käsi aurasta ja tarttuu aseeseen. Yksi käsi lisää valtaa ja voimaa saadakseen, toinen käsi itseään puolustaakseen. Siksi sotien mielettömyydet pitää muistaa. Niistä muistoista halu rauhaan saa väkevimmän voimansa.

Kansalaissota ei ole vieläkään, lähes sadan vuoden jälkeen, lakannut ihmisiä puhuttamasta. Juuri äskettäin saatiin taas uutta tutkimustietoa siitä, kuinka julmasti sodan voittanut osapuoli jo polvilleen lyötyä työväestöä kohteli. Viha vakaumuksensa puolesta taistelleita työläisiä kohtaan oli käsittämättömän suuri. Se viha sumensi voittajan lopunkin inhimillisyyden, ja täytti joukkohaudat punaisilla vainajilla. Ihmisillä, jotka olisivat olleet valmiit rakentamaan yhdessä Suomalaista yhteiskuntaa, kunhan olisivat saaneet sen tasavertaisina ja oikeudenmukaisten lakien turvaamina Suomen kansalaisina tehdä. Mutta eivät saaneet. Heidät piti sortaa niin syvälle, että eivät olisi enää koskaan uskaltaneet nousta oikeuksiaan vaatimaan.

Toisin kuitenkin kävi. Vähä vähältä järjestäytynyt työväenliike sai uutta voimaa. Vuosi vuodelta tavallinen kansa pääsi tasa-arvoisempaan asemaan. Ihmisarvoisen elämän edellytykset kohenivat. Suomalainen yhteiskunta muuttui pikkuhiljaa paremmaksi paikaksi tavallisen, pienen ihmisenkin elää. Ei toki hyväksi, mutta kuitenkin paljon paremmaksi kuin mitä se oli vuosisatojen ajan ollut. Kaikki tämä hyvä kehitys oli työväenliikkeen ansiota. Paljon se vaati työtä ja uhrauksiakin, mutta ne jaksettiin tehdä. Voimaa sille jaksamiselle antoi varmasti myös muisto kansalaissodan joukkohaudoissa lepäävien Toverien kärsimyksistä. Se uhri ei siis ollut turha. Sitä saamme vieläkin kiittää kaikesta hyvästä, joka tänä päivänä arkisessa elämässämme on.

Kaikki hyvä on kuitenkin katoavaista. Suomen kansa on tänä päivänä päästänyt taas valtaan ne voimat, joiden mielestä tavallinen ihminen on luotu ainoastaan paremman väen elintasoa turvaamaan. Vanhan työväenlaulun sanoin: "Holvit täyteen hopeoita, työmies pannaan raatamaan". Suuri osa suomalaista vientiteollisuutta on jo viety suurempien voittojen toivossa kaukomaille, lähes orjatyövoimalla tehtäväksi. Sitä työtä, joka vielä täällä on, pistäisi tehdä ihmisarvoiseen elämiseen riittämättömällä palkalla, jopa aivan ilman palkkaa. Kaikki verovaroin rahoitettavat yhteiskunnan toiminnot ollaan muuttamassa rahankeruuvälineiksi omistavalle luokalle. Kaikesta palvelusta, jonka yhteiskunta on tähän asti ilman voitontavoittelua itse tuottanut haluaa kapitalisti oman siivunsa, eikä se ole pieni. Ja ne voitot piilotetaan suuren maailman veroparatiiseihin, suomalaisen verottajan, ja suomalaisen yhteiskunnan tarpeiden ulottumattomiin.

Tämän muistomerkin vierellä, Työväen juhlapäivänä, on syytä kysyä: Eikö meillä ole mitään keinoja tämän pientä ihmistä sortavan kehityksen kääntämiseksi parempaan suuntaan. Täytyy olla. On pakko olla. Tämän tien päässä on vain onnettomuuksia.

Isto Kaarne

Puhe Kangasalan kutsuntatilaisuuteen 30.10.2014

Herra komentaja. Arvoisat sotaveteraanien, Suomen puolustusvoimien, Kangasalan seurakunnan ja Kangasalan kunnan edustajat. Hyvät kutsuntoihin osallistujat

Jokaisessa maassa on armeija. Jos se ei ole oma, niin se on vieras. Näin on sanottu, ja näin se vain on aina ollut. Itsenäisen Suomen miehet ovat aina pitäneet huolen siitä, että Suomessa on oma armeija. Ikäluokka kerrallaan nuoren miehet ovat astuneet varusmiespalvelukseen oppimaan niitä taitoja joita tarvitaan Suomalaisen yhteiskunnan rauhan puolustamisessa. Noin seitsemänkymmentä vuotta sitten niitä taitoja viimeksi tarvittiin täällä oman maamme kamaralla. Silloin annettujen raskaitten uhrien ansioista me saamme tänä päivänä olla mukana vapaan Suomen valtion omissa kutsunnoissa. Sitä ei saa koskaan unohtaa.

Nyt on sitten, hyvät nuoret miehet, tullut teidän vuoronne astua isänmaan palvelukseen sotilastaitoja oppimaan. Minun mielestäni se on arvokas tehtävä, joka pitää hoitaa kunnialla. Totta kai armeijaan lähtö ilkeettääkin, nuorella miehellä kun olisi täällä siviilissäkin yllin kyllin mielenkiintoista tekemistä. Sinne kannattaa kuitenkin lähteä sillä asenteella, että ei se ole hukkaan heitettyä aikaa. Siellä oppii monia myöhemmässä elämässään tarpeellisia taitoja, ja saa kokea elämyksiä, jotka säilyvät mielessä loppuelämän ajan. Minä itse olin armeijassa 48 vuotta sitten, ja vieläkin muistelen niitä tapahtumia silloisten palvelukaverieni kanssa, kun silloin tällöin heitä tapaan. Enkä muistele ollenkaan pahalla. Aika on kullannut ne vähän ikävämmätkin muistot.

Yksi taito joka varusmiespalveluksessa kehittyy, on yhdessä tekemisen taito. Hyvää yhteistyötä tekevä joukko on aina parempi, kuin yksilöittensä summa. Hyväkään yksilö ei pärjää sotilasosastossa yksin, hän tarvitsee kavereita avukseen. Kun jokainen hoitaa ryhmässä tai joukkueessa tai komppaniassa jne. oman tehtävänsä, niin homma hoituu. Jos joku "lintsaa", tai ei osaa, niin koko joukko kärsii, ja sen tehtävä jää suorittamatta. Aivan sama pätee täällä siviilissäkin esimerkiksi työelämässä, urheilussa, järjestötyössä, politiikassa, jopa perhe-elämässä. Yhteistyö on voimaa, sotilastehtävissä se on jopa ehdoton onnistumisen edellytys.

Varusmiehet saavat myös monenlaista muuta kuin taistelukoulutusta. Puolustusvoimissa on paljon samanlaisia toimintoja, kuin täällä siviilissäkin, Siellä on paljon tekniikkaa, ruokahuoltoa, lääkintähuoltoa, tietoliikennettä, logistiikkaa ym. Ja tietenkin niihin tarvittava koulutus. Jos siis oma elämänura on jo selvillä, niin kannattaa pyrkiä palvelukseen sellaisiin tehtäviin, jotka tukevat siihen valittuun siviiliammattiin oppimista. Varusmiehenä saatu koulutus saattaa olla hyvänä apuna myöhemmin opiskelupaikkaa tai työpaikkaa hakiessa.

Suurimmalla osalla varusmiehistä myös epäilemättä fyysinen kunto palvelusaikana kohenee, ei kaikilla tietenkään, jotkut ovat kovakuntoisia jo mennessään. Siellä kuitenkin liikutaan varmasti enemmän kuin useimmat ovat siviilissä liikkuneet. Sitä kannattaa ennakoida, ja aloittaa vähän aktiivisempi liikkuminen jo ennen palvelukseen menoaan. Helpommalla sitten siellä pääsee. Ja kun siellä pääsee hyvään liikkumisen alkuun, sitä kannattaa jatkaa vielä siviiliin päästyäänkin. Pysyy terveempänä tämmöiseksi vanhaksi ukoksi asti.

Armeijassa pitää aina tehdä mitä käsketään. Ja se kannattaa tehdä hyvin. Sitä helpommalla pääsee, mitä paremmin hommat hoitaa. Siellä harjoitellaan asioita aina niin kauan, että ne sujuvat. Mitä nopeammin ne opitaan, sitä enemmän jää myös vapaata aikaa. Ja opetelkaa arvomerkit jo ennen palvelukseen astumistanne. Pääsette nopeammin sotilaskotiin kahville ja munkille. Niin se ainakin 48 vuotta sitten meni.

Kangasalan kunnan puolesta toivotan teille mielenkiintoista ja hyödyllistä varusmiespalvelusta.

Rekola-kodon "Lammasjuhla" 13.6.2013 / Isto Kaarne

Hyvät ystävät

Kun sain tuolta Murtosen Heikiltä kutsun tulla puhumaan tähän tilaisuuteen, en epäröinyt hetkeäkään. Paitsi, että se oli velvollisuuteni kunnallisena luottamushenkilönä, koin että se on myös suuri kunnia. Harvoin tällaista tilaisuutta tarjotaan.

Enpä ole näin arvokkaalle kuulijajoukolle ennen puhunutkaan. Teissä, hyvät ikäihmiset, näen kaiken sen työn, vaivan, välittämisen, viisauden ja vastuun kannon, joita ilman tämä Suomalainen yhteiskuntamme ei olisi sentään näinkin hyvä paikka elää. Mikäs on eläessä maassa, joka on vapaa, jossa on sanan vapaus, ja jossa elämää säätelevät päätökset tehdään demokratian sääntöjen mukaan. Perusasiat ovat siis kunnossa, hyvän elämän edellytykset olemassa. Teidän ansiostanne, hyvät ystävät.

Jokainen ihminen vuorollaan rakentaa tätä yhteiskuntaa. Jossakin vaiheessa jokaisen on kuitenkin, voimiensa heikentyessä, pakko vetäytyä pois arjen tehtävistä, ja jättää ne murheet nuoremmille. Sen voi tehdä hyvillä mielin ja pää pystyssä, muistaen, että on nyt oman osansa hoitanut.

Nuoremmilla sukupolvilla on siinä vaiheessa velvollisuus ottaa viestikapula vastaan, ja hoitaa parhaan taitonsa ja tarmonsa mukaan tätä yhteiskuntaa, jonka ovat vanhoilta perinnöksi saaneet. Heillä on myös velvollisuus varmistaa turvallinen ja arvokas vanhuus jokaiselle, jonka omat voimat eivät enää riitä hyvän elämän ylläpitämiseen.

Pikkuhiljaa, vaikkakin tuskallisen hitaasti, tämä maailma muuttuu vähän paremmaksi paikaksi ikäihmistenkin elää. Osittain sitä, toivottavasti ainakin, parantaa myös 1.7. voimaan astuva uusi vanhuspalvelulaki. Jotkut tämän lain määräyksistä ovat tosin olleet Kangasalla käytössä jo pitkään, esimerkiksi vanhusneuvosto, ja vanhuspalveluiden kehittämissuunnitelma. Kangasala on siis ollut ajastaan edellä ikäihmistensä hyvän elämän kunnioittamisessa.

Parannettavaa toki aina on. Sitä parantamista varmasti palvelee parhaillaan menossa oleva vanhuspalveluiden kehittämissuunnitelman ja -toimenpideohjelman päivityskin. Entistä paremmin pyritään selvittämään, mitä ikäihmiset juuri tänä päivänä yhteiskunnalta avukseen tarvitsevat. Entistä paremmat keinot yritetään löytää siihen, että vanhemman väen toimintakyky pysyy hyvänä, ja mieli virkeänä.

Suunnitelmat ovat kuitenkin vain suunnitelmia, ja ohjelmat ohjelmia. Sanoja paperilla. Niiden tarkoituksista tulee totta vain, jos niitä toteuttavat ihmiset ottavat asian tosissaan. Ikäihmisten parissa tehtävä työ ei saa olla vain palkkatyötä, sen on oltava kutsumus, sitä on tehtävä sydämellään. En epäile, etteikö täällä Kangasalla niin olisikin. Täällä on osaava ja tärkeälle työlleen omistautunut henkilökunta. Erilaisissa luottamustehtävissäni olen sen täällä useasti pannut merkille.

Totta kai myös kuntamme vaaleilla valitut luottamushenkilöt yrittävät parhaansa mukaan taata arvokkaan vanhuuden jokaiselle seniorin ikään ehtineelle. Kun vain saavat rahat riittämään. Tämä maailmahan on rahaa täynnä. Rahalla tehdään lisää rahaa kovilla ja häikäilemättömillä keinoilla. Näihin pehmeämpiin, pienen ihmisen elämän laatua parantaviin tarkoituksiin sitä ei aina tahdo riittää.

Niin kuin suven aurinko paistaa yhtä lämpimästi jokaiselle ihmiselle, ikään, varallisuuteen tai asemaan katsomatta, niin on tarkoitettu jaettavaksi myös maailman muut antimet, tasapuolisesti, oikeudenmukaisesti ja kaikkien hyödyksi. Yhdellä ei saisi olla huonompi olo kuin toisella. Köyhä ei saisi olla onnettomampi kuin varakas. Vanhemman ihmisen elämän pitäisi olla yhtä rikasta kuin nuorenkin.

Tässä hiljakkoin tuli televisiosta taas kerran elokuva Opri. Hieno elokuva. Siinä Elna Helmanin esittämä vanhainkodin kunniahuoneen mummu pahoitteli, että kun täällä koskaan ei tapahdu juuri mitään. Elämässä pitäisi olla paljon tapauksia. Niinhän se on, tapauksethan ne pitävät mielen virkeänä. Kyllä noille nuorille omassa elämässään tapahtuu koko ajan kaikenlaista. Ei olisi ollenkaan väärin, että vanhoillekin tapahtuisi.

No, nythän tapahtuu, kun on tämä juhla. Oikein hyvä. Otetaan tästä nyt kaikki irti. Ja keksitään sitten uusia tapauksia.

Ehkä annan lopuksi puheenvuoron Lauri Viidalle, ja maailman kauneimmalle runolle: "Alfhild"

"Äidit vain, nuo toivossa väkevät .....

Kangasalan Vappujuhla 2009

Hyvät Toverit

Tervetuloa Kangasalan Työväen Vappujuhlaan. Koko kunniakkaan historiansa ajan tämän juhlamme teema on ollut: ”Työn puolesta”. Niin kauan kuin työväentaloja on ollut, niille on aina kokoonnuttu nimenomaan työn ja työväen puolesta. Kokoonnuttu puolustamaan työtätekevän kansanosan oikeuksia ihmisinä ja Suomalaisina.

Työväentalojen historian alkuvuosina sitä väkeä ei kylläkään oikein kunnon Suomalaisiksi tunnustettu. Valtaa pitävien ja heitä kannattavien mielestä se oli lähinnä epäisänmaallista roskaväkeä, joka ei ymmärtänyt omaa tehtäväänsä yhteiskunnassa. Kehtasivat jopa vaatia oikeuksia, jotka eivät missään tapauksessa heille kuuluneet.

Rohkeasti nämä työväenliikkeen pioneerit kuitenkin työväentaloille tulivat, sillä heillä oli unelma paremmasta huomisesta. Sen he olivat päättäneet yhdessä saavuttaa. Nimenomaan yhdessä.

Paljon he aikaan saivatkin, paljosta meidän on heitä kiittäminen. Me olemme nyt paljon tasa-arvoisempia Suomalaisia, kuin he jotka nämä työväentalot rakensivat. Onko nyt sitten kaikki hyvin.

Ei ole, hyvät Toverit, ei lähimainkaan. Unelman lopulliseen toteutumiseen on vielä matkaa. Liian monelta viedään mahdollisuus tulla omillaan toimeen. Liian vähän on rahaa käytettäväksi yhteiskunnan tarpeisiin, vaikka rahasta maailmassa ei puutetta ole. Liian suuri on ero köyhän ja rikkaan välillä, ja se ero kasvaa vain. Liian paljon on pahaa oloa.

Ja mitenkäs nykyään sitten on sen isänmaallisuuden laita.

Kuinka isänmaallinen on Suomalainen suuryritys, joka vie meidän työtämme kaukaisiin maihin, joissa kansan sivistystaso vielä sallii työvoiman riistämisen.

Kuinka isänmaallinen on suomalainen, optioilla ökyrikastunut yritysjohtaja, joka ylpeänä esittelee, mitenkä paljon tässäkin kvartaalissa taas osakkeen arvo kohosi, kun sopeutettiin muutama sata työntekijää kilometritehtaalle.

Kuinka isänmaallinen on osakkeenomistaja, joka omassa ahneudessaan on valmis syöksemään muita suomalaisia onnettomuuteen, saadakseen itse enemmän rahaa, mitään tekemättä, vain omistamalla.

Kuinka isänmaallisia ovat he, jotka tämän kaiken hyväksyvät.

Minä sanon, että isänmaallisuus on vaihtanut paikkaa. Jos se ennen oli rahanvallan kammareissa ja nuorisoseurojen sinivalkoisissa, kytösavuntuoksuisissa tilaisuuksissa, kuten väitettiin, niin nyt se on Työväentaloilla.

Täällä kokoontuu se väki, joka haluaa tehdä itse sen työn jonka tekemisen taidon se on itse kehittänytkin. Täällä ovat he, jotka haluavat työtä tekemällä ja veroja maksamalla rakentaa suomalaista yhteiskuntaa. Täällä asuu edelleen se toisesta välittämisen ja heikomman puolustamisen henki, joka jo Työväentaloja rakennettaessa jokaisen niistä peruskiveen muurattiin.

Siksi pitää yhä uudelleen tulla tänne, ystävien joukkoon, nykyajan isänmaallisen väen joukkoon, saamaan voimaa siitä hengestä ja pitämään unelma elossa. Kiitos kun tulitte.

Tervetuloa.

Isto Kaarne

Kangasalan Sos.dem. kunnallisjärjestö r.y.
Kevätkokous 22.3.2009 klo: 14.00 Suoraman Työväentalo

Hyvät Toverit

Tervetuloa kunnallisjärjestön kevätkokoukseen.Se on lama nyt. Kapitalisti tyhjentää tehtaitaan ylimääräisistä kustannustekijöistä, eli työläisistä. Rahan tulo rahan luokse ei saa vaarantua. Kaikki keinot osingonjaon varmistamiseen ovat sallittuja. Tavallisen ihmisen onnettomuus ei rasita omistavan luokan omaatuntoa tippaakaan, kun se varjelee omaa etuansa. Nyt pannaan jätkäpoika niin kontillensa, että osaa sitten olla myöhemmin nöyränä.

Kontilleen pannaan myös koko Suomi. Suomalainen kapitalisti on isänmaansa myynyt jo kauan sitten. Työväentaloilla on nykyään paljon isänmaallisempaa väkeä, kuin teollisuuspamppujen kabineteissa.

Lama se kourii myös Kangasalan kuntaa. Se kouraisee nyt vielä normaaliakin syvemmältä, johtuen siitä 3 miljoonan alijäämästä, joka talousarvioon jätettiin. Porvaripuoli lupasi vaalihuumassaan löytää rahaa ”kiviä kääntelemällä”, mutta taisivat kivet jäätyä maahan kiinni jo alkusyksystä.

Nyt se urakka on sitten edessä. Tämän kokouksen varmasti tärkein keskustelunaihe on se, millä tavalla ja mistä niitä säästöjä voi etsiä. On olemassa monta rahan hankkimis- ja säästämistapaa, jotka porvarille sopisivat erinomaisesti, mutta joita me emme missään tapauksessa voi hyväksyä. Niitä on nyt tässä kokouksessa listattava, eväiksi meidän neuvottelijoillemme ja valtuustoryhmällemme. Nyt on vaikuttamisen paikka.

Valtuustokausi on alussa. Nyt on ehkä syytä vähän katsoa mitenkä se on meidän osaltamme lähtenyt liikkeelle. Ovatko lautakuntaryhmät muistaneet niitä ohjeita, joita esimerkiksi ryhmien sisäisen yhteistyön osalta annettiin. Valtuustoryhmä ja hallitusryhmä kokoontuvat ennen jokaista kokousta sopimaan, millä tavalla kokouksessa mennään. Niin pitäisi tehdä myös kaikkien lautakuntaryhmien, ainakin jollakin tavalla.

EU-vaalit ovat 7. kesäkuuta. Vaalilautakuntiin pitäisi löytää jäsenet tämän päivän aikana. Yhdistysten puheenjohtajat ovat tätä listaa urakoineet, mutta se taitaa olla vielä kesken. Yritetään hoitaa sekin kuntoon.

On tässä urakkaa, joten eiköhän aloiteta.

Isto Kaarne

Vatialan koulu 28.3.2007

Uusien erityisopetustilojen vihkimistilaisuus.

Hyvät Ystävät

Kunnalliset luottamushenkilöt ja viranhaltijat tuntevat itsensä usein varsin avuttomiksi arkisten tosiasioiden edessä. Niin monta asiaa on rempallaan, niin monta puutetta pitäisi saada korjattua. Tarpeiden, aivan todellisten ja pikaisia toimenpiteitä vaativien tarpeiden määrä näyttää jatkuvasti vain lisääntyvän. Valitettavasti kunnan resurssit ovat rajalliset. Kaikkia tärkeitäkään asioita ei saa nopeasti kuntoon, vaikka kuinka haluaisi. Päättäjien oikeamielisyys on kovalla koetuksella silloin, kun ratkaistaan mihin niitä vähiä resursseja kulloinkin käytetään.
Yksi yhteiskunnan oikeamielisyyden tärkeimpiä mittareita on se, kuinka se kohtelee heikoimpia jäseniään. Kehitysvammaisten lasten opetuksen surkeat puitteet Kangasalla kyllä tiedettiin. Päättäjien omatunnon pistokset jalostivat sen tiedon haluksi auttaa. Kun halu sitten vielä ärjyyntyi tahdoksi, asia lähti liikkeelle. Tässä yhteydessä myös kiitos Oriveden kaupungille, jonka kanssa yhteistyössä tämä hanke toteutettiin. Silloin kun seutuyhteistyöllä on mahdollisuus saada aikaan jotakin hyvää, pitääkin kuntarajat kartalta poistaa.

Meillä on tässä nyt koulu, joka on yhteinen meidän Liisalle, teidän Lasselle ja myös sille pienelle ihmiselle, joka sattuman oikusta on saanut elämänsä matkalle myös ylimääräisiä vaikeuksia. Niin kuin tämä koulu, myös koko yhteiskunta on kaikille yhteinen. Se myös tarvitsee jokaisen jäsenensä panoksen, sen heikoimmankin. Jokaisessa ihmisessä piilee voimavaroja, jokaisella on annettavaa. Kukin omalla tavallaan on tärkeä ihminen.

Jokaisen on jo lapsena valmistauduttava hoitamaan arkisessa elämässä se oma, tärkeä tehtävänsä. Oppiminen on toisille helpompaa, toisille vaikeampaa. Jokaisen on kuitenkin, vaikeuksista huolimatta, välttämätöntä oppia tarpeellinen määrä asioita elämänsä eväiksi. Opettajan osuus on oppimisessa tietenkin hyvin ratkaiseva, mutta onnistumiseen vaikuttavat myös ne puitteet, joissa opetusta annetaan. Tässä, uudistetussa Vatialan koulussa ne puitteet nyt lienevät kunnossa, viimeinkin.

Hyvät Ystävät. En ole tässä kerjäämässä kiitoksia Kangasalan kunnalle ja sen päättäjille. Tämähän oli asia, joka oli yksinkertaisesti pakko laittaa kuntoon. Tunnen kuitenkin suurta mielihyvää siitä, että yksi vakava puute on todellakin nyt saatu pois päiväjärjestyksestä. Niin tuntevat aivan varmasti kaikki muutkin päättäjät. Kangasalan kunnan puolesta toivotan Vatialan koulun henkilökunnalle jaksamista ja menestystä tärkeässä työssään ja onnellisia oppitunteja sekä teille, että aivan kaikille oppilaille.

Isto Kaarne

Tampereen Metallitoimihenkilöt TU r.y. 30 v 14.10.2006

(Tampellan Tekniset r.y.)

Joskus oli Tampella

suuri sekä mahtava.

Maata, rahaa, konepajaa.

Omaisuudella ei rajaa.

Tuhansille leipää, työtä.

Bisneksissä onni myötä

Teknisiä satamäärin.

Mietittiin, ei olis väärin

tehokkaammin toteuttaa

omaa edunvalvontaa.

Porukalle ryhdistys.

Perustetaan yhdistys.

Pystyyn pantiin toimikunta

joka vedellyt ei unta.

Lokakuussa seitenkuusi

puhallettiin sitten uusi

yhdistys jo elämään,

Tampellan Tekniset – nimeltään.

Hallitukseen vankka taso.

puheenjohtajaksi Eilo Maso.

Kurimukseen joutui heti

yhdistys, kun tiukkaa veti

linjaa patruuna.

Joukkoirtisanoa

aikoi hyvää väkeä

myöskin teknistä.

Eihän sovi semmoinen,

päätti joukko vihainen.

Vastalause jätettiin,

naskalitkin penaaliin.

Joukkovoima käyttöön tuli.

Patruunankin puhti suli.

Vähemmän sai väkeä

työttömäksi lähteä.

Onnistunut voimainkoitto.

Teknisille ensi voitto.

Jotain jäi myös hampaankoloon.

Yhtenäisyys huonoon valoon

joutui vuoksi muutamien

yhteishengen pettäjien.

Johtopäätös: Yhtä jalkaa

kaikkein täytyy käydä alkaa.

Neljätoista jäsentä

sai porukasta lähteä.

Huonot ajat jatkuivat.

Tilaukset tippuivat

liian harvaan Tampellalle.

kanta painui matalalle.

Työstä puute Tamrockissa.

Raskas paja painuksissa.

Messukylä murheissansa

Kattilakin kallellansa.

Enemmän kuin tärkeää

olikin siis pyörittää

yhdistystä joka auttaa,

vaikea kun aika koittaa.

Viikot juoksi, vuodet karttui.

Moni jäsen toimeen tarttui.

Aktiivinen ihminen,

aina kullan arvoinen.

Yhteen hiileen puhkuttiin,

aikaan saatiin, voitettiin.

Oivallettiin totuus tää:

Osata ja ymmärtää

oman alan edistys,

tuottavuuden kehitys

tärkeätä tekniselle

on jos kelle.

Myöskin täytyy tuntea

omat oikeutensa,

sekä kuinka puolustaa

niitä laillisesti saa.

Siispä perustoimintaa

on jäseniä kouluttaa.

Paljon sitten kurssitettiin,

ohjattiin ja opastettiin.

Joten, jos siis jollakulla

tiedosta jäi tyhjäks polla,

oma syy se varmaan on.

Yhdistys on viaton.

Kerran oli Tampella

suuri sekä mahtava.

Maata, rahaa, konepajaa.

Menestyksellä ei rajaa.

Tuhansille leipää, työtä.

Bisneksissä järki myötä.

Sitten isot pojat pisti

koko homman ranttaliksi.

Jarru pois ja peitsi tanaan,

maailmoita valloittamaan

urhojoukko rynnisti.

Sitten kävi hullusti.

Suurinta kas tullut ei.

Hukka siinä firman vei.

Höylä veisti, kirves takoi,

hevosmiehet haaskaa jakoi.

Monenlaista pelastajaa

hääri julki, sekä salaa.

Nappula vain ihminen

pelis poikain isojen.

Pöly viimein asettui.

Lopputulos paljastui.

firma pahoin murjottuna,

palasiksi pirstottuna,

pääsi kyllä maailmalle,

mutta monen lipun alle.

Pienin nyt paloina

isäin, poikain Tampella,

armoniskun ankaran

sai, mi päätti tarinan

kauan leipää antaneen

kivijalan Tampereen.

Jotain silti säilyikin

vaikka hajos tuulihin

talo alta kantapään.

Yhdistys jäi elämään.

Hetki tuota pohdittiin,

mitäs nytten tehtäisiin.

Kuitenkaan ei makaamaan

jäädä, vaan me jatketaan.

Myöskin liittotasolla

tuolloin oltiin valveilla.

STL ja Tekniset

saivat puitteet yhteiset.

Liitot yhteen liitettiin,

niistä aikaan saatettiin

Toimihenkilöunioni.

Hyvä näin, jo myönsi moni.

Lisää voimaa tarvitaan.

Yhdessä se hankitaan.

Yhdistyksen aivoriihi,

johtokunnan pieni piiri

hetken asioita pohti,

tuumat päätöksehen johti:

Mepä säännöt muutetaan.

Uusi nimi annetaan.

Sopimusalayhdistys luodaan.

TU:n kaikille jäsenille suodaan

alueella suuren Tampereen

mahdollisuus ottaa omakseen

Tampereen Metallitoimihenkilöt r.y.

siitä se taas toiminta virkistyy.

Vuonna ysiyhdeksän siis tehtiin näin

suunta otettiin pitkälle eteenpäin

AY-liikkeen kivisellä tiellä.

Ei tule mitään ilmaiseksi siellä.

Työtä tulokset vaatii ja monta tekijää,

muuten kouraan vain kaluttu rusto jää.

Siksi haastamme: Toverit, toimintaan

kohti parempaa huomista astumaan.

Vielä lopuksi: Hatun nosto heille,

kolmen vuosikymmenen aikana toimineille,

jotka omat vaivansa unohtain,

läpi vuosien usein ankarain,

toisten puolesta, vastusten myötä

tätä tehneet on tärkeää työtä.

Ja Onnea juhlivalle

yhdistykselle toimivalle.

Isto Kaarne

Itsenäisyyspäivän juhla Sahalahden Kontulassa 6.12.2005

Arvoisat sotiemme veteraanit Hyvät juhlavieraat.

Joulukuun kuudentena päivänä v. 1917 eduskunta julisti Suomen itsenäiseksi valtioksi. Valtioneuvoston päätöksellä kahdeskymmenes marraskuuta v. 1919 määrättiin, että kuudes päivä joulukuuta on vietettävä Suomen itsenäiseksi julistamisen vuosipäivänä. Mainittuna päivänä on pidettävä jumalanpalvelus kirkoissa, ja julkiset rakennukset on liputettava; virastot, tuomioistuimet ja koulut eivät työskentele.

Suomen täyttäessä tänään 88 vuotta, on siis kahdeksaskymmenes seitsemäs kerta, kun juhlitaan virallista itsenäisyyspäivää. Hyvin on päivä säilyttänyt arvokkuutensa vuosikymmenten halki, samoin äsken mainitsemani valtioneuvoston päätöksen määräämät ulkoiset puitteensa.

Itsenäisyyspäivänä on oikein muistaa niitä tapahtumia ja ihmisiä, joiden ansioista me tänäänkin, vuonna 2005, voimme vapaana kansana tätä päivää juhlia. Itsenäisyyden puolustaminen on ankarimmillaan ollut sodan kauhuja, verta ja kuolemaa, äitien, vaimojen ja lapsien itkua, sodissa saatujen vammojen vaivaamana elämistä, ja parhaitten elinvuosiensa uhraamista kaikkien suomalaisten hyvinvoinnin puolesta.

Itsenäisyyden puolustamista on ollut myös rauhan ajan ankara työ; Työ metsissä, pelloilla, tehtaissa, rakennuksilla, toimistoissa. Sen työn, ja Suomalaisten yhteenkuuluvaisuuden tunteen avulla on luotu yhteiskunta, joka voimiensa mukaan pyrkii huolehtimaan jokaisen Suomalaisen hyvinvoinnista.

Niin kuin Suomikin on koko olemassaolonsa ajan halunnut, niin myös jokainen Suomalainen haluaa tulla omillaan toimeen. Omalla työllään hän tahtoo itsensä ja perheensä elättää, ja on myös valmis veroja maksamalla rahoittamaan yhteiskunnan toimintojen ylläpitämistä. Mahdollisuus tähän täytyy yhteiskunnan hänelle taata; se on hänen kansalaisoikeutensa. Sillä tavalla hän pystyy myös täyttämään oman yhteiskuntavastuunsa.

Helppo maa elää tämä Suomi ei ole koskaan ollut. Täällä kun ei putoa kypsä hedelmä syötäväksi, kun puun kylkeen potkaisee. Ei, vaan sieltä putoaa kuutio lunta. Tämän maan sisukas Suomalainen on, sen ankaruudesta huolimatta itselleen valinnut, ja sen myös suurin uhrauksin pitänyt. Ja rakentanut sen kuitenkin näin hyvään kuntoon, vaikeuksista lannistumatta.

”Suomi on paras maa meille suomalaisille”, kuten kenraali Enroth on viisaasti sanonut. Ja eikö vain olekin myös tämä Kangasala paras kotipaikka meille Kangasalalaisille, niin vanhoille kuin uudemmillekin. Yhteisvoimin, entistä vahvempina me olemme tässä yhdistyneessä kotikunnassamme valmiit ottamaan vastaan tulevaisuuden haasteet. Helppoa se ei tule olemaan, mutta kuitenkin varmasti helpompaa kuin heillä, jotka ovat sotien kurimuksissa kantaneet oman yhteiskuntavastuunsa pää pystyssä loppuun saakka.

Sen, mihin pystyivät ja mitä tekivät edelliset sukupolvet, me tänään tiedämme, ja muistelemme heitä suurella kunnioituksella. Millä tavalla tulevaisuus aikanaan arvostaa meitä ja meidän tekojamme, sitä emme saa koskaan tietää. Mutta tänään voimme siihen vielä vaikuttaa. Olemalla viisaita.

Arvoisat juhlavieraat, Kangasalan kunnan puolesta toivotan Teidät tervetulleiksi itsenäisyyspäivän juhlaan.

Isto Kaarne

--------------------------------------------

Vappuna 2005 Kangasalan punaisten muistomerkillä.

HT Vakiintuneen tavan mukaan, me olemme kokoontuneet tämän muistomerkin luo, kunnioittamaan v. 1918 kaikkensa uhranneitten työläisten muistoa. Se on meidän oikeutemme, ja velvollisuutemme. Oikeutemme siksi, että tänä päivänä voimme sen kenenkään estämättä tehdä ja velvollisuutemme, paitsi kansalaissodan vainajia, myös itseämme ja tulevia sukupolvia kohtaan.

Ihmisen täytyy tuntea ja -muistaa historiansa, jotta hän osaisi oikealla tavalla rakentaa tulevaisuuttaan. Entisistä tapahtumista on osattava ottaa oppia, jotta onnettomuudet voidaan tulevaisuudessa välttää. Ihminen itse ei ole entistä paremmaksi muuttunut, tuleeko koskaan muuttumaankaan. Herkästi irtoaa yhä käsi aurasta ja tarttuu aseeseen. Yksi käsi lisää valtaa ja voimaa saadakseen, toinen käsi itseään puolustaakseen. Siksi sotien mielettömyydet pitää muistaa. Niistä muistoista halu rauhaan saa väkevimmän voimansa.

Kansalaissota ei ole vieläkään, näin monen vuosikymmenen jälkeen lakannut ihmisiä puhuttamasta. Juuri äskettäin siunattiin taas suuri joukko punaisia vainajia haudan lepoon. Vasta nyt, koska silloin aikanaan sitä ei saanut tehdä. Viha vakaumuksensa puolesta taistelleita kohtaan oli liian suuri. Yhä vieläkin on maassamme kymmeniä tai satoja tuntemattomia hautoja, hautoja joissa lepää jonkun isä, veli, äiti tai sisko. Hautoja joilla kukaan ei ole koskaan käynyt läheistään muistamassa, koska kukaan ei tiedä missä ne haudat ovat, tai jos tietääkin, ei tiedä kuka niihin on haudattu. Voimme vain kuvitella, kuinka suuri tuska näitten hautojen vainajien omaisilla on ollut, kun toivo jälleennäkemisestä on pikkuhiljaa hiipunut, ja kuollut lopulta kokonaan. Suuri määrä ihmiskohtaloita tulee pysymään ikuisina arvoituksina.

Tällä paikalla käydessään joutuu aina ajattelemaan, olemmeko me tämän päivän työväenaatteen ihmiset hoitaneet tätä yhteistä asiaamme läheskään sillä tarmolla ja tahdolla, jonka tämän muistomerkin ihmiset meille esimerkillään osoittivat. Meitä, joille työväenliikkeen menestys on elämän tärkeimpiä edellytyksiä, on paljon, mutta kuinka harva meistä sen liikkeen hyväksi enää viitsii mitään tehdä, saati sitten uhrata.

Menneitten sukupolvien työn ansioista meidän asiamme ovat nyt paljon paremmin, kuin heillä aikanaan. Me olemme paremmin koulutettuja kuin ennen, saako se sanan ”työläinen” kuulostamaan liian halvalta. Menestyneimmät meistä ovat nyt paljon varakkaampia kuin ennen, saako se meidät käsittämään asemamme väärin. Minkälaisen perinnön me jätämme seuraaville sukupolville. Hävitämmekö me nyt laiskuuttamme sen, minkä esi-isät rakensivat.

Työväenliikkeellä ei ole varaa laiskotteluun. Päivittäin saamme kuulla, kuinka suomalaisten työtä suurempien voittojen toivossa järjestelmällisesti hävitetään; sitä työtä jolla tämä hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu ja ylläpidetty. Meillä ei tällä menolla kohta ole enää varaa pitää yhteiskunnan turvaverkkoja edes välttävässä kunnossa. Rahaahan maailma on täynnä, mutta se käytetään muihin tarkoituksiin. On se kumma, jos me emme voi tämmöiselle asioitten kehitykselle mitään tehdä Suunta on saatava ajoissa käännettyä. Nyt alkaneen tien päässä, niin pelkään, on taas joukkohautoja.

Vuoden 1918 työläistoverit; Teidän uhrinne ei ole unohtunut.

Isto Kaarne

-----------------------------------------------------------------------------------------------------

Vaali-iltamat Suoraman Työväentalolla 25.9.2004

Hyvät Toverit. Hyvät ystävät.

Paikka jossa nyt olemme, ei ole mikä tahansa paikka. Sosialidemokraattisen liikkeen historia monen vuosikymmenen ajalta katselee meitä tämän salin seiniltä. Mitä miettinee. Lienee hyvillään nähdessään sen porukan, jonka maailmanhistoria on tänä päivänä valinnut viemään eteenpäin työtä paremman, tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta. Se tietää, että niin kauan on toivoa, kun työväentaloille riittää väkeä.

Meidän aatteemme on syntynyt ja kasvanut ankarissa oloissa; savuisten konepajojen raastavassa metelissä, yhteiskeittiöasuntojen ahtaudessa, renkien ja piikojen asuntomurjuissa, lentojätkien hieltä haisevissa metsäkämpissä. Se on ammentanut itselleen voimaa puutteesta ja huolesta, punaorpojen itkusta, raskaasta työstä ja kevyestä tilipussista. Se on kohonnut suureksi aatteeksi suutari Salinin, räätäli Halmeen, agitaattori Vatasen, ”rakutaattori” Puntarpään, ja kaikkien niitten julistamana, jotka tässäkin salissa ovat aloittaneet puheensa sanoilla ”Hyvät Toverit”.

He, jotka Työväentaloille liikkeemme alkuaikoina tulivat, tulivat jalkaisin, korkeintaan polkupyörällä. He olivat nälkäisiä, usein sairaita, kulkivat huonoissa vaatteissa ja rikkinäisissä kengissä. He olivat sorrettuja ja riistettyjä, heidän ihmisarvonsa ei ollut korkea. Siksi he tulivatkin. He uskoivat, että yhteisvoimin asiat ovat korjattavissa, tasa-arvoisempi yhteiskunta saavutettavissa. Ja oikeassa olivat. Kaikki on mahdollista, jos tarpeeksi suurella joukolla halutaan.

Katsotaan itseämme nyt. Meillä ei ole nälkä. Kunnolliset vaatteetkin kaikilla on. Terveyttämme hoidetaan jatkuvasti. Me olemme saaneet koulutusta, ja hyvät ammatit. Vaikutusvaltaakin meillä on, ja oikeuksia, ja ihmisarvoa. Työn orjat ovat nousseet sorron yöstä, ja se on niitten ansiota, jotka silloin ennen kävelivät työväentaloille rikkinäisillä kengillään. Pitkän ja raskaan tien ne kengät ovat kävelleet, hiellä, kyynelillä ja verellä kastellun tien.

Mitenkä sitten nyt, hyvät ystävät. Onko matka saavuttanut päätepisteensä. Onko nyt kaikki hyvin. Minä väitän että ei ole. Minä väitän, että kehitys kohti lopullisen tasa-arvoista ja oikeudenmukaista yhteiskuntaa on pysähtynyt, ja kääntynyt jopa taantumaan. Maailmaan on syntynyt uusi, entistä mahtavampi omistajavalta. Se ei kunnioita edes valtakuntien rajoja, ihmisyydenrajoista puhumattakaan. Sääliä se ei tunne. Oikeudenmukaisuudesta ja yhteiskuntavastuusta se ei välitä tippaakaan. Tavallinen palkansaaja on sille vain halpa työkalu, kuin kalso kirves, jota sopii kohdella mitenkä vain.

Globaalin kapitalismin ainoana pyrkimyksenä on koota lisää rikkauksia niille, joilla rikkauksia jo ennestäänkin on, ja kaikki keinot ovat sallittuja, täysin moraalittomatkin. Monien neljännesvuosittain pelimerkkiensä peliarvon mittaavien pörssiyhtiöiden tärkein tuotantohaara on ollut työttömien tuottaminen. Yhtiön henkilökunta on vain kiusallinen kustannustekijä, jonka onnettomuus ei paina vaakakupissa yhtään mitään, kun toisessa kupissa on pörssikaupoissa mahdollisesti saatava muutaman euron lisävoitto. Väkeä vaan maantielle, niin osakekauppa käy, ja raha nauraa. Kapitalistin hävyttömyydellä ja ahneudella ei ole äärtä eikä laitaa.

”Anna meille voimaa puolustaa kapitalistin rahapussia” muotoili Tuntemattoman sotilaan alikersantti Lahtinen kenttäpapin rukouksia. Reilu kuusikymmentä vuotta sitten sitä rahapussia tosiaan puolusti sekin väki, jolla tässä maassa kaikkein vähiten puolustettavaa oli. Jätkäkin kelpaa, silloin kun sitä tämmöisiin likaisiin ja vaarallisiin töihin tarvitaan. Sen jälkeen sen voikin sitten taas unohtaa. Eipä näytä omistava luokka kiitollisuuden velkaan jääneen, koska kusettaa taas täyttä päätä suomen sodissa pelastaneitten ikäluokkien jälkeläisiä.

Hyvät ystävät; mitä on isänmaallisuus, Suomalainen isänmaallisuus. Minä ymmärrän, että se on halua toimia tämän Suomen, ja kaikkien suomalaisten parhaaksi. Niin minä sen ymmärrän. Entisinä aikoina isänmaallisuuden omivat kokonaan itselleen niin sanottu ”parempi väki”, eli omistava luokka, ja heihin samaistuvat. Heidän isänmaallisuuttaan oli toimia nimenomaan omaksi edukseen. Työväenluokka oli heidän mielestään epäisänmaallista öykkäriporukkaa, roskaväkeä, jonka pyrkimykset oman asemansa parantamiseen olivat rikollisia ja isänmaata vastaan suunnattuja. No, mehän ymmärrämme nyt, että eihän semmoiseen kansanosaan, jolle isänmaalla ei ollut kurjuutta kummempaa tarjottavaa, voinut kovin hurmahenkistä isänmaallisuutta syntyäkään. Parempi väki taas ymmärsi tämän totuuden omalla, tarkoitushakuisella tavallaan: Roistoja mitä roistoja.

Millä tämä Suomi on näin hyvään kuntoon rakennettu. Työllä. Työllä se on rakennettu. Suomalaisella työllä. Jokainen suomalainen työpaikka ja työntekijä ovat olleet yksi tärkeä rakennuspalikka nykyiseen hyvinvointiin pääsemisessä. Niinpä myös jokainen menetetty työpaikka on pois, paitsi tekijältä itseltään, myös koko suomelta. Eikö tätä taustaa vasten ole nimenomaan epäisänmaallista se, kun menestyvät pörssiyhtiöt irtisanovat väkeään, vain osakkeen arvoa nostaakseen. Samoin se, kun voittoa tuottavat yhtiöt siirtävät tuotantoaan ulkomaille, halpatyövoimalla tehtäväksi, vain voidakseen maksaa omistajilleen vielä isompia osinkoja. Samoin se, kun valtiolta tukea saavat yhtiöt jakavat ennätysosinkoja, ja johtajilleen optioita sekä kultaisia kädenpuristuksia. Se kaikki on Suomelta pois.

Eikö tätä taustaa vasten ole nimenomaan isänmaallista se, kun tavallinen palkansaaja haluaisi tehdä työtä itsensä ja perheensä hyväksi, ja maksaa veroja yhteiskunnan toimintojen ylläpitämiseksi. Suomalainen isänmaallisuus on vaihtanut paikkaa. Se on siirtynyt omistajilta omistetuille. Suomalainen kapitalisti on isänmaansa myynyt. Kapitalisti on kuin petoeläin, joka haistaa mahdollisen saaliinsa jo pitkän matkan takaa. Nyt se vetää sieraimet väristen vainua yhteiskunnan jäsenilleen tuottamien palveluiden perään. Se haluaisi muuttaa itselleen voitoksi kaiken sen, mitä pieni ihminen jokapäiväisessä elämisessään tarvitsee. Porvaripuoli lyö rumpua tämän kehityksen puolesta. Siinä on muka ratkaisu palveluiden saatavuuteen ja veronmaksajille aiheutetun rasituksen pienentämiseen.

Minä en ymmärrä semmoista yhtälöä. Kunnathan tuottavat palvelunsa korkeintaan omakustannusperiaatteella. Mitenkä joku yhtiö, joka palkkakustannusten lisäksi tarvitsee vielä omistajilleen voittoa, voisi tuottaa palvelut halvemmalla, ja yhtä laadukkaasti. Ei mitenkään. Yksityistämisestä on maailmalta esimerkkejä, joiden pitäisi herättää myös porvarilliset päättäjät. Säästöjen sijasta on syntynyt vain huomattavaa laadun heikkenemistä, lopputilejä ja henkilöstön työolojen huonontumista. Pääasia on ollut voiton tuottaminen, ei palveluiden laatu tai edullisuus. Ovatkos sähkölaskut pienentyneet sen jälkeen, kun kunnat myivät Hämeen sähkön Vattenfallille. Kaikkea vielä. Kauppasumman ulosmittaus kuluttajilta on menossa, ja sen jälkeen alkaa voiton kerääminen.

On tietenkin monta asiaa, joita kunnan ei kannata itse tuottaa, vaan ostaa yrittäjiltä. Esimerkiksi tienpitokaluston-, tai kovin suuren rakentamiskapasiteetin ylläpito ei ole järkevää. Ne, ja muutamia muitakin asioita voidaan kyllä kilpailuttaa, ja ostaa ulkoa. Kunhan ei vain kilpailuteta yrittäjiä hengiltä, eikä päästetä laatua romahtamaan. Asiat pitää harkita tapauskohtaisesti, myös tulevaisuus huomioonottaen, ja ohjakset täytyy aina pitää luottamushenkilöorganisaation käsissä, silloin kun yhteistä rahaa käytetään. Sosialidemokraattinen puolue on sanonut selvän ein ohjelmalliselle yksityistämiselle. Sitä linjausta meidän pitää kunnioittaa. Ihmisen perustarpeitten tyydyttämistä ei saa heittää markkinahurttien revittäväksi.

Hyvät ystävät. Minkälainen on Sosialidemokraattinen ihanneyhteiskunta. Ainakin minun mielikuvissani se on hyvin salliva ja moniarvoinen yhteiskunta. Siinä saa kyllä olla rikkaitakin, mutta ei saa olla köyhiä. Siinä saa kyllä olla osakeyhtiöitä ja osakkeenomistajiakin, mutta niillä ei saa olla nykyisenkaltaista valtaa ihmisten työoloihin, tai ainakin niitten pitää kantaa oma yhteiskuntavastuunsa. Monenlaisia yrityksiä ja yrittäjiä siinä saa, ja pitää olla, ja heillä on oltava menestymisen mahdollisuus. Yhteiskunnan tulee taata jokaiselle jäsenelleen onnellinen ja turvallinen lapsuus, sekä hyvä ja ilmainen koulutus. Jokaiselle työikäiselle sen tulee tarjota mahdollisuus tulla omillaan toimeen, ja suunnitella elämänsä kulku oman mielensä mukaiseksi.

Sitten jos jotakin menee pieleen, tulee yhteiskunnan ojentaa auttava kätensä, ja pelastaa kyydistä pudonnut taas elämänsyrjään kiinni. Turvallinen ja arvokas vanhuus sen on taattava jokaiselle ikääntyneelle jäsenelleen. Tähän kaikkeen on yhteiskunnalla varmasti varaa, jos maailman antimet jaetaan nykyistä oikeudenmukaisemmin ja tasapuolisemmin. Kenelläkään ei saa olla ylivertaista etuoikeutta toisia parempaan hyvinvointiin. Olen vakuuttunut siitä, että niin kuin aurinko paistaa tasapuolisen lämpimästi kaikille maailman ihmisille, niin myös maailman antimet on tarkoitettu jokaisen nautittavaksi, ei vain niiden joilla kulloinkin sattuu valta niiden ottamiseen olemaan.

Yhteiskunnan kehityskulun suuntaa on saatava muutettua. Tämän tien päässä on onnettomuus. Ihmisten on ruvettava ottamaan enemmän vastuuta lähimmäisestään, kaikkien ihmisten, ei vain meidän Sosialidemokraattien, joiden sydämiin heikommasta huolehtiminen on jo aikojen alussa tulikirjaimin kirjoitettu. Työväentalot tarvitsevat lisää väkeä. Väärin kohdellut ihmiset ovat tässä maailmassa jo liian monta kertaa joutuneet ase kädessä oikeuksiaan vaatimaan, myös täällä suomessa. Toivon hartaasti ihmisyyden kehittyvän siihen suuntaan, ettei semmoiseen ei olisi enää koskaan tarvetta.

Hyvät ystävät, lopuksi asiaan liittyen pieni Kössi Kaatran runonpätkä:

Älkää itkekö, raatajaraukat.

Älkää voihkatko kurjat.

Ei näät helly kyynelistänne

sortajat kylmät ja nurjat.

Pankaa ennemmin kätenne nyrkkiin,

hampaanne yhteen purkaa

ja sitä kun ette te ennemmin nousseet,

sitä te sorretut surkaa.

Isto Kaarne

----------------------------------------------------------------

Kangasalan valtuuston kokous 11.8.2003 63§

Isto Kaarne

Arvoisa puheenjohtaja, Hyvät valtuutetut. Muutamia ajatuksia näitten ansiokkaitten jätestrategioiden synnyttämänä.

Ensiksikin täytyy toivoa, että näistä strategioista ei itsestään tule jätettä, eli nippua A-nelosia, joka heitetään jätepapereihin, tai vielä pahemmassa tapauksessa roskapönttöön, sen tarkemmin lukematta. Jos näissä esitetyt asiat kyetään ottamaan käyttöön, tietää se melkoista edistysaskelta kestävän kehityksen kehittymisessä. Jos ei pystytä, mitäs se tietää? Sitä että kaatopaikan penkalle viedään entistä enemmän hyödyntämiskelpoista, rahanarvoista tavaraa. Penkat kasvavat, ja haitat kasvavat.

Joskus tulee vielä sekin aika, että maailmalla ei ole enää varaa viedä hyödyntämiskelpoista tavaraa kaatopaikoille turhan pantiksi. Täytyykö joka asiassa odottaa pakkoa. Voisihan sitä toimia järkevästi jo aikaisemminkin.

Tehokkaalla uusiokäytöllä pystyttäisiin korvaamaan paljon nykyistä enemmän neitseellisten raaka-aineitten tarvetta. Pahana esteenä tälle on tietenkin se, että kierrätysmateriaalista valmistettujen tuotteiden hintakilpailukyky on huono.Uusiotuotteiden valmistamisesta pitäisi saada liiketaloudellisesti kannattavaa, vaikkapa verotuksellisin keinoin. Jos tuotto-odotukset eivät rahanahneita osakesijoittajia vielä tämänkään jälkeen kiinnostaisi, pitäisi toimintaa pyörittää yhteiskunnan toimesta, omakustannusperiaatteella. Miltäpä kuulostaisi esimerkiksi nimi: ”Suomen uusiotuoteyhtiöt oy”, omistajana valtio ja kunnat.

Jätteiden energiakäyttö on myös esillä näissä strategioissa. Jotkut ympäristöjärjestöt ovat arvostelleet sen kehittämistä sillä perusteella, että se vähentäisi uusiokäytön kehittämistä. Minusta näitä molempia pitäisi viedä eteenpäin käsi kädessä. Oikea järjestys on tietenkin se, että pois heitetty tavara pitää käyttää ensisijaisesti uudestaan, sitten materiaalina, ja vasta viimeksi energianlähteenä.

Varmaa on kuitenkin, että muuhun kuin energiatuotantoon kelpaamatonta jätettä syntyy kaikesta muusta käytöstä huolimatta aina, ja suuria määriä. Siitä jätteestä myös suurimmat ympäristöhaitat syntyvät. Hävitettävä se on, ja mikä olisi siihen parempi tapa, kuin muuttaa se sähköksi ja lämmöksi. Pirkanmaalta löytyy paljon osaamista tässä asiassa.

Hyvin ratkaiseva merkitys jätteiden järkikäytön onnistumiselle on syntypaikkalajittelulla, jota strategioissakin korostetaan. Se vaatii ihmisiltä viitseliäisyyttä, jota valitettavasti kovin monella ei ole. Harva viitsii nähdä ylimääräistä vaivaa yhteiseksi hyväksi koituvan asian eteen, ellei saa siitä itselleenkin jotain välitöntä etua. Jonkinlaiset kannusteet, mielellään rahalliset, olisivat siis tarpeen. Joka tapauksessa, syntypaikkalajittelu täytyy tehdä ihmisille mahdollisimman helpoksi. Sen tärkeys pitää myös opettaa lapsille jo ensimmäisiltä luokilta alkaen.

Kangasalan kunta on antanut jätehuoltonsa käytännön järjestämisen Pirkanmaan jätehuolto-osakeyhtiön tehtäväksi. Se tekee hyvää työtä. Mahdoton on kuitenkin sillekin mahdotonta. Jos tavaroiden tuottajat, niiden myyjät, ja niiden käyttäjät, eli yhteiseltä nimeltään jätteiden tuottajat, eivät ole yhteistyöhaluisia jäteasioiden hallintaan saamisessa, niin eihän siitä mitään tule.

Lopuksi vielä: Jos Suinulalaiset ja Ruutanalaiset kirjoittaisivat oman jätestrategiansa, sen ensimmäisellä sivulla lukisi että: Kaikki alueella olevat haisevat laitokset pitää saada haisemattomiksi, ja uusia haisijoita ei alueelle saa rakentaa.

-------------------------------------------------------------------

ZACHARIAS TOPELIUKSEN PUHE HARALANVUOREN JUHANNUSJUHLASSA V: 2003

Tervehdys teille, kesäisen päivänseisauksen juhlan viettäjille. Tervehdys ihmisille, tervehdys tälle paikalle, kuin vanhalle ystävälle, sillä minä olen käynyt täällä ennenkin. Kun minä tulin Kangasalle kesäkuussa 1853, 150 vuotta sitten, minä näin täällä yhden kauneimmista paikoista, mitä kauniista maastamme löytyy. Sinisten järvien, varjoisten metsien, heleitten lehtojen ja viljavien peltojen keskeltä sinitaivasta kohti kurkottava vuori suorastaan pakotti kulkijan kiipeämään korkeimmalle paikalleen.

Mitkä ihanuudet täällä vastaanottavaisen ihmisen silmiä odottivatkaan, parhaankaan runoilijan säkeet eivät pysty niitä kyllin kuvailemaan. Längelmän kirkkaiden selkäin hopeavyö. Roineen armaiset rannat. Vesijärven aaltojen heiluvat heijasteet, sen sadat vehmaat saaret, ja rannan honkien jynkkä vyö. Vihannat viljarinteet veden äärellä aaltoamassa. Niityn kukkaset suviseen tuuleen tuoksuamassa. Kuinka sulorunsas olikaan köyhä Suomeni, hopeiden ja kultien sen järvissä kimmeltäessä, vuosisataisten ilojen ja huolien sen kanteleiden laulussa vienosti helkkyessä.

Ja Harjulan korkeimman hongan ylimmällä oksalla julisti pikkuinen Sylvia-laululintunen täysin rinnoin kotimaansa ihanuutta. Se olisi halunnut lentää vieläkin korkeammalle, ilmojen kotkan siivin , iäisen istuimen luo, kaikkivallan eteen, maamme aarteista kiittämään, ja kansallemme ikuista isänmaanrakkautta pyytämään. Mutta sen hennot siivet eivät korkeammalle kantaneet. Kuitenkin se tiesi, että kyllä hentokin rukous kuullaan, kun se täydestä sydämestä esitetään. Siksi se lauloi, niin kauniisti kuin vain omasta onnestaan laulava voi. Ja minä olin hiljaa, ja kuuntelin. Ja jokaisen säkeen mukaan lähetin myös oman rukoukseni: ”Oi herra synnytä meissä, suur rakkaus synnyinmaan”.

Paljon vartijaksi ihminen maan päälle laitettiin: Omien lastensa perintöä hoitamaan. Nyt minä näen, että parhaalla mahdollisella tavalla hän ei ole tätä tehtäväänsä suorittanut. Ahneus ja oman edun tavoittelu ovat järvien hopeavöitä ja metsien vihreyttä himmentäneet, ja niittyjen kukkaistuoksua kitkeröittäneet. Vielä ei kuitenkaan ole myöhäistä asioita korjata, jos niin halutaan. Vieläkin voidaan Hämäläiselle luonnolle suoda mahdollisuus hehkua uljaassa loistossaan. Yhä vieläkin se voi vuosisatojenkin päähän jakaa rintaa pakahduttavia elämyksiä tasapuolisesti, niin rikkaille kuin köyhille, oppineille kuin oppimattomille. Saisimmepa saman oikeudenmukaisuuden elämään myös jokaisen ihmisen sydämessä.

Te olette pystyttäneet minulle tänne muistomerkin. Kiitos siitä, minä olen siitä ylpeä. Se ei kuitenkaan riitä, että jälkipolvet näkevät kivipaaden tekstistä jonkun runoilijan täällä joskus käyneen, ja kirjasta saavat lukea mitä hän täällä on nähnyt ja kokenut. Jokaisen pitää tulevaisuudessakin päästä itse näkemään se sama, mistä vuosisatojen takaiset säkeet kertovat. Silloin ovat asiat hyvin. Nouskaa tähän kotiseuturakkautenne rakentamaan näkötorniin, katsokaa, ja muistakaa, että kiveä kestävämpi kirjoitusalusta on ihmissydän, johon tulikirjaimin on talletettu halu näiden maisemien ikuisesta säilyttämisestä, muistomerkkinä tämän paikan, tämän pitäjän ja tämän maakunnan kunniaksi.

Tämän minä halusin tulla teille kertomaan. Hyvät ystävät: Iloitaan siis nyt, kun on ilon aika, ja paikkakin on siihen tarkoitukseen mitä parhain. Helkkyköön kanteleitten kielet tänä juhlapäivänä vain kirkkaita, päivänkultaisia säveliä. Tahdon toivottaa kaikille täällä, kaikille Kangasalan kauniissa pitäjässä, ja kaikille koko suloisessa Suomessamme: Oikein hyvää keskikesän juhlaa.

Isto Kaarne

----------------------------------------------------------

Vuodesta 1996 on Haralanvuorelta julistettu Juhannusrauha, vuodesta 2003 alkaen näillä sanoilla:

Kangasalan Suinulassa

V: 2003 (1996)

Juhannusrauhan julistus

Jo muinaisista ajoista kesäpäivän seisaus on ollut kotomaamme suven suuri juhla, jota Suomen suku koko olemassaolonsa ajan on kokoontunut viettämään pyhille juhlapaikoillensa.

Se on valon, rauhan, ja onnellisten ihmisten juhla, ja sellaisena sen pitää myös säilyä. Sen vuoksi määrättäköön Juhannusrauha, joka alkakoon siitä hetkestä kuin se Juhannuspäivän aattona julistetaan, ja päättyköön se Juhannusajan ensimmäisen arkipäivän aamuna.

Juhannusrauhan aikana älköön kukaan viekkaudella, vääryydellä, riidalla tai väkivallalla toista uhatko, tai muulla sopimattomalla tavalla hänen Juhannuksenviettoaan häiritkö. Jokainen juhlikoon Juhannuksensa, kuten omalta kohdaltaan parhaaksi katsoo, mutta visusti varokoon toisten Juhannusrauhaa rikkomasta. Myös luonto, kaiken elämän antajana, oman Juhannusrauhansa ansaitkoon.

Se, kuka Juhannusrauhan rikkoo, rankaistakoon yleisellä paheksunnalla, ja älköön kukaan häntä tervehtikö, ennen kuin hän vilpittömästi katumalla, ja aiheuttamansa vahingot korvaamalla on tekonsa sovittanut.

Pyhältä Haralanvuorelta, Harjulan honkien juurelta, josta Kangasalan Kesäpäivän kauneus on kaiken kansan tietoisuuteen laulettu, julistan nyt Juhannusrauhan alkaneeksi koko valtakunnassa, ja jokainen tätä julistusta kunnioittakoon.