Seitsemäs luku, vuosi 2013

Siinä riihen katoksen reunalla Oskarivainajat olivat aina roikkuneet. Riihen takimmaisessa päädyssä oli ollut toinenkin, olkikattoinen katos, joka oli joskus tehty "rosman", eli hevoskiertoisen puimakoneen tarpeisiin. Rosmasta oli heidän aikanaan ollut jäljellä vain muutamia valurautaisia hammasrattaita, ja hevoskierron katosta käytettiin pahnavarastona. Sieltä kannettiin talvisin pärekopalla kuivikkeita navettaan, ja siellä naputeltiin vesurin näköisellä kirveellä olkisilppua hevosen appeeseen.

Vanha aitan pääty näkyi tien vasemmalla puolella aivan saman näköisenä kuin ennenkin. Mies ajoi autonsa aitan ohi, ja pysähtyi Sillanpään pihamaalle. Hän pysäytti moottorin, astui autosta ulos, ja katseli niiltä sijoiltaan ennen niin tuttua pihapiiriä.

Viisikymmentä vuotta sitten vasemmalla oli ollut matala, hirsinen navetta, ja sen vasempaan kylkeen kiinni rakennettu kaksireikäinen "pikkula". Navetan takana oli ollut pystyriu-uista rakennettu kanatarha, ja lautarakenteinen sika-aitaus. Hieman alempana oli ollut ikivanha, musta savusauna, ja siitäkin eteenpäin luonnonkivistä holvattu kaivo. Tien oikealla puolella oli ollut ensimmäisenä Papan rakentama perunakuopan koppi, jonka pärekattoa mies oli itsekin ollut poikasena naputtelemassa. Perunakuopan jälkeen, parinkymmenen metrin päässä tiestä oli ollut harmaa, hirsinen, lautakuistinen ja pärekattoinen asuinrakennus. Pihapiirin takareunalla, juuri ennen kuin maankamara taittui varsin jyrkäksi rinteeksi, oli ollut pyöreistä hirsistä harvaksi salvettu heinälato.

Muuttunut oli paikka, vaikka kovin tutulta se edelleenkin tuntui. Navetasta oli jäljellä vain sementtinen kivijalka, jonka sisään oli rakennettu grillaus- ja ruokailukatos. Savusaunan paikalla oli valtava nokkospuska. Uusi sauna oli rakennettu lähemmäs pihaa ja tietä. Perunakuopasta ei ollut enää jälkeäkään. Asuinrakennus oli kokenut melkoisen muodonmuutoksen. Se oli saanut lautavuorauksen ja peltikaton. Lautakuistin paikalla oli paljon entistä isompi kylkiäinen. Harmaa mökki oli muuttunut siististi maalatuksi, lähes nykyaikaiselta näyttäväksi kesäasunnoksi. Myös vanha hirsilato oli hävinnyt, mutta samoille sijoille oli rakennettu punamullalla maalattu lautarakenteinen vaja. Pihalla kasvoi edelleen marjapensaita, mutta aivan eri paikoissa kuin ennen.

Ainoastaan vanha aitta oli täysin alkuperäisessä asussaan. No ei aivan sekään, pärekatto oli muuttunut peltikatoksi. Aitta oli navetan ja riihen välillä olevan kalliokumpareen rinteellä, takaseinä lähes maassa kiinni, ja etuseinä metrin verran maasta irti. Kolmen oven edessä oli katon alla oleva, kaiteella suojattu ns. "aitanveranta". Yksi ovista oli vienyt jauho- ja jyväaittaan, toinen vaate- ja makuuaittaan ja kolmas talousaittaan. Siellä olivat olleet, muiden pikkutilan taloustarpeiden lisäksi, kirnu ja separaattori, sekä Oskarivainajan suolatut lihat sisältävä puusaavi. Kesällä sen hyllyillä oli ollut aina valmistumassa viilikuppeja, joiden pinnalla oli paksu ja herkullinen kermakerros.

Monta yötä siinä vaateaitassa tuli nukuttua. Nyt tuntui siltä, ettei missään muualla niin makeita unia ollut koskaan saanutkaan. Varsinkin hiljaisen sateen ropina pärekattoon oli ollut sellainen tuutulaulu, ettei sen tehokkaampaa nukuttajaa ole keksittykään.

Mies muisti elävästi, kuinka he olivat istuneet Papan kanssa vierekkäin aitan ylimmällä rapulla, katon alla, kun raju ukonilma oli kulkenut Sillanpään pihapiirin yli. Se oli alkanut kauempaa kuuluneella kumulla, ja Pappa oli sanonut että "Ukko siellä ajelee rautapyöräisellä kivikärryllään". Hetken päästä kaikki näköpiirissä olevat pensaat ja puut olivat aloittaneet villin tanssin, kun rajuilman keskus vahvoine tuulenpyörteineen oli saapumassa aivan päälle. Samassa taivas repesi rankkaan sateeseen ja suorastaan huumaavaan jylinään, kun salamat löivät monta kertaa johonkin lähimaastoon. "No nyt sen kuorma kaatui, ja kipinät vaan lentelee", sanoi Pappa rauhallisena. "Ei meillä ole tässä mitään hätää, mutta muista että puun alle ei ukonilmalla saa mennä, salamat lyö usein korkeisiin puihin". Siitä alkaen mies ei ollut ukkosta pelännyt, kunnioittanut kyllä.

Sillanpään nykyinen pihapiiri oli siististi hoidettu, ja asutun näköinen. Asukkaita ei nyt kuitenkaan näkynyt. Mies ei omin lupineen tahtonut tutkia paikkoja tarkemmin, vaan päätti jatkaa matkaansa. Voisihan hän paluumatkalla pysähtyä tässä uudestaan. Hän käynnisti auton, ja lähti ajamaan Hirvijärvien väliin kulkevaa tietä pitkin, jyrkkää mäkeä alas. Mäen päällä hän vielä vilkaisi entisen savusaunan takana olevaa mäkeä kohti. Siellä oli joskus kasvanut todella komea mänty.