Kahdestoista luku, vuosi 1952

Jo hyvin aikaisin aamulla, jo ennen kuin poika oli aitassa herännytkään, oli Sillanpään pihaan alkanut kokoontua outoja miehiä. Jurrasipa sinne kehnoa kärrytietä pitkin pieni kuorma-autokin, sen tulo pojan herättikin. Äkkiä ulos ja tätäkin ihmettä katselemaan. Pahaksi onneksi Mamma heti huomasi hänet.

"Mitäs sää nyt jo nousit, olisit nukkunu vielä. Tules nyt sitten puurolle ensin, sitten pääset taas ulos".

Mamma vei hänet kädestä pitäen sisälle, ei siinä pieni rimpuilukaan auttanut. Sisällä hän sai eteensä tutun ohrapuurolautasen ja ison mukillisen vastalypsettyä maitoa. Sitä mamma hänelle joka päivä juotti, eikä se pahaa ollutkaan, kun siihen tottui. Äkkiä lautanen tyhjäksi, ja sitten ulos, Mamman varoitusten saattamana.

"Et sitten mene sinne miesten tielle, eikä niitten puheetkaan ole sun korvilles tarkoitettuja".

Poika tiesi kyllä, mitä tarkoitusta varten miehet olivat Hirvijärvelle tulleet. Pappa oli kaatanut lähimetsästä muutaman hehtaarin alueelta kaikki puut, ja ajanut ne hevosella pois. Polttopuuksikin kelpaamattomat risut ja latvat hän oli jättänyt niille sijoilleen. Tänään ne sitten poltettaisiin, ja samalla poltettaisiin tämän aukean kaikki aluskasvillisuus. Kulotuksen tarkoituksena oli tehdä lehmille aidattu laidunalue. Syksyllä siihen kylvettäisin heinänsiemen, ja seuraavana kesänä lehmät jo sieltä ehkä saisivat purtavaa.

Miehet purkivat auton lavalta työkaluja pois. Naapurin isäntä Eino Karhonen, joka oli porukan kokenein kulottaja ja jonka Pappa oli pyytänyt homman pomoksi, antoi työohjeita:

"Ihan hyvän kulotusilma meille tuli. Sopiva tuuli käy tuolta vasemmalta, päästään siltä reunalta alottaan. Ja jos pääsee karkuun, niin sielä on Pikkuhirvijärvi vastassa. Mutta tarkkana täytyy silti olla, pidetään kukin kohdaltamme vaan semmosta valkeeta kun mies pystyy varmaan hallitteen. Vieläkös tänne Aarne monta miestä on tulossa"?

Pappa laski paikalla olleet miehet, ja totesi: "Muutama vielä pitäs tulla. Mää pyysin sen Korhosenkin, kyllä se sano jo työkunnossa olevansa".

"Vai tulee sekin. Eikös sitä lyöty aika pahasti, sanovat että siinä oli hengenlähtökin lähellä. Onko se vähän pahapäinen, ainakin hönössä".

Poika höristeli korviaan. Miesten puheista selvisi, että tämä kyseinen Korhonen oli ollut jossakin tappelussa, ja häntä oli lyöty puukolla. Hui olkoon, poikaa vähän pelotti semmoinen mies. Kun loput miehet sitten kävelivät pihaan, niin poika meni vähän sivummalle, ja katseli heitä marjapuskan takaa piilosta. Toi lippalakkipäinen se varmaan on. Oli siinä jotakin pelottavaa.

Mamma kantoi isolla korilla pihaan kahvitarvikkeita ja toisessa kädessään sen isomman kahvipannun.

"Juokaa nyt kahveet ensin. Siinä pitäis olla tarpeeksi kuppeja ja pullaa ja sokeria ja kermaakin on, jos joku sitä tarttee. Minä laitan sitten päivällä ruokaa, että voitte tulla vaikka vuoronperään syömään".

Miehet ottivat korista kuppeja ja muita tykötarpeita ja Mamma kaateli mustaa, vahvaa kahvia. Hän oli selvästi hyvillään kun parikin miestä kehui että:

"Kylläpäs on emännän kahvee hyvää, ja pullakin on semmosta että ei näin hyvää kaupasta saa".

Kahvit juotuaan miehet keräilivät työkaluja mukaansa ja lähtivät kulotuspaikkaa kohti. Poikakin yritti mennä perässä, mutta Mamma tietenkin huomasi, ja tarttui häntä käsipuolesta kiinni.

"Sinä et sinne mene, sielä voi olla vaarallistakin. Voidaan käydä myöhemmin yhdessä kattomassa, mutta yksin et mene".

Kulotuspaikka oli hyvin lähellä, lähin reuna ehkä vain sadan metrin päässä pihapiiristä. Sieltä kuului miesten puhetta ja huutoja kun tarkasti kuunteli. Jonkin ajan päästä rupesi jo näkymään vähän savuakin, ja haistelemallakin huomasi että jossakin oli tuli. Poika istui maakivellä saunan lähellä, ja seurasi tarkasti tapahtumia. Harvoin tällä pihalla mitään tapahtuikaan, tästä piti nyt ottaa kaikki irti. Noin monta vierasta miestä ja salaperäisen näköisiä työkaluja. Ja sitten se Korhonen, se vasta kiinnostava oli. Pitiköhän sitä oikein pelätä. Ei noi miehet sitä näyttäneet pelkäävän. Mamma vähän taisi sitä aristella. Pari päivää aikaisemmin poika oli kuullut kun hän motkotti Papalle että:

 "Mitä sen semmosen repuusin ja tappelijan tänne pyysit, siittä tiä mikä sekin on". "Se on hyvä työmies, älä sinä höpötä turhia" vastasi Pappa, ja asia oli sillä käsitelty.

Hyvää työmiestä maalla arvostettiin, sen poika oli jo, vasta muutamasta ikävuodestaan huolimatta oppinut. Mies sai olla vaikka vähän "rähjä" tai "ryyppymies", kunhan oli "aikaansaapa" työmies. Semmoinen hänestäkin tulisi. Kukaan ei pääsisi sanomaan hänestä, kuten huonoista työmiehistä sanottiin, että: "sen työnteosta ei kyllä tule lasta eikä paskaa".

Pojan ihannetyömies oli Mäkisen Lauri. Hän asui pientä mökkiänsä Haltialla vanhan isänsä ja siskonsa kanssa. Lauri oli äärettömän rauhallinen, iso ja riski mies, ja aina ystävällisen oloinen. Hän sanoi poikaa aina "nuoreksi isännäksi", ja jutteli tälle kuin vertaiselleen. Työkseen hän teki metsätöitä, ja kaikkea muuta minä pieni maalaiskylä tarjosi. Kyllä hän nytkin oli mukana tässä kulotusporukassa, totta kai.  

Mäkisen Rauha oli mamman sydänystävä. Joka vuosi he kävivät joulun jälkeen Mäkisellä "Rauhanpäivillä". Mamma ei välttämättä kovin moniin kyläläisiin halunnut läheisesti tutustua, mutta Rauha oli poikkeus. Samoin mamman parhaita ystäviä olivat Körhämön emäntä ja isäntä, Virtaset, kaupan pitäjä Ellen Toivari, sekä Kollasen Aleksi ja Martta. Kyllä hän muidenkin kyläläisten kanssa toimeen tuli, vaikka ei heidän kanssaan niin läheisesti ystävystynytkään.

Kulotuksesta leijaileva savun haju toi pojan mieleen sen kun he kerran kirkonkyläreissulla olivat pysähtyneet Mäkiselle, jossa vanha Mäkinen poltti tervahautaa. Ei hän sitä mihinkään todelliseen tarpeeseen tehnyt, mutta halusi vielä kerran verestää jo nuorena oppimaansa taitoa. Ja:

"Ainahan tervaa tarvitaan. Ei mikkään venneen pohjaankaan niin hyvvää ole kun oikee hautaterva".

 Kyllähän Pappakin tervaa käytti, lähes aina kun hän puusta jotakin teki. "Kun teet, tee tervan kanssa" oli vanha sanonta jonka poikakin häneltä oppi jo pienenä.

Päivä lähestyi puolta, ja ensimmäiset miehet tulivat työmaalta syömään. Mamma ruokki heidät keittiön pöydän ääressä, jossa he itsekin aina söivät. Mamma oli tehnyt ison kattilallisen lihasoppaa, jossa "ei ollut lihaa säästetty", kuten Pappa oli neuvonut. Lisäksi pöydässä oli tietenkin iso kannu maitoa, ja kahta lajia leipää. Ruisleipä oli Toivarin kaupasta ostettua, mutta paksu rievä oli Mamman itse leipomaa. Voina oli tietenkin itse kirnuttua, keltaista ja suolaista voita. Joku ruokavieras kysyikin:

"Tekkeekös emäntä itte voin. Tää on kyllä niin hyvvää, ettei tämmöstä kaupasta saa". Ja taas mamma oli mielissään. Hyvää se voi olikin, ei sitä turhaan kehuttu.

Miehet ruokailivat rauhallisen oloisina ja juttelivat niitä näitä, mitä nyt arkisilla maaseudun miehillä asioita oli: säät, viljojen itäminen, työmahdollisuudet , kalansaaliit, ym. Poika istui kamariin menevän oven kynnyksellä, ja kuunteli tarkasti joka sanan. Harvoin tässä pirtissä vieraita ihmisiä sai kuunnella, nyt piti siis kuunnella tarkasti.

Toisessa ryhmässä tuli syömään sitten se pelottava Korhonenkin. Eipä hän mitenkään porukasta erottunut, muutamalla sanalla osallistui keskusteluun jos joku jotakin kysyi. Sitten keskustelu meni oikein mielenkiintoiseksi kun häneltä kysyttiin: "No sinua sitten lyötiin puukollakin, mitenkäs siinä niin kävi".

"No, siinä oltiin vähän hönössä ja tuli sitten jotain riitaa. Yhtäkkiä se sitten otti sen puukon, en minä siinä kerinny mitään tekeen".

"No löikös se sitten oikein pahasti, jouruitkos sinä sitten lääkäriin meneen".

"En minä. Ei se niin syvä haava ollu. Kyllähän siittä sitä verta tuli, mutta aattelin että kyllä se siitä lopuu. Niinkun loppukin".

"No hankittekos te poliisin paikalle".

"Mistäs maalla joka paikkaan poliisia paikalle saa. Pojat otti siltä sen puukon pois ja vähän kurmoottivatkin sitä. Pakoon se lähti ja mää aattelin että antaa mennä".

"No näytäs nyt minkälainen haava siittä tuli".

"Ää, mitä tosta näytteleen".

Kun pari muutakin miestä halusi haavan nähdäkseen, niin Korhonen lopulta nousi, ja nosti paitaansa. Keskellä vatsaa oli aika ruma puukonjälki, semmoinen kuin hoitamaton haava on. Pojalle se oli jopa liian ruma, jopa pelottava. Hän livahti siinä paikassa kamarin ovesta toiseen huoneeseen, ja päätti että hän ei kyllä mene enää lähellekään tuommoista Korhosta.  Vasta kun hän kuuli kaikkien miesten keittiöstä poistuneen, hän tuli kamarista pois.

Poika palasi istumapaikalleen saunan lähelle ja jatkoi tarkkailuaan. Kulotuspaikalta kuului välillä joitakin huutoja ja savu haisi. Kyllä sinne pitäisi päästä lähemmäs katsomaan. Ne tekee siellä vaikka mitä jännää ja hän vaan istuu täällä turhan panttina. Nyt Mamman kimppuun, sehän lupasi että mennään sinne myöhemmin.  Mamma tiskasi astioita, eikä innostunut pojan ehdotuksesta:

"Mitä me siellä tehdään, ollaan vaan tiellä ja poltetaan vielä ittemme".

Poika ei luovuttanut: "Mutta säähän lupasit että mennään. Mää haluan".

"No niinhän mää taisin luvata. Mennään mennään. Mutta mää tiskaan nää astiat ensin".

Lopulta he kulkivat saunan ja kaivon ohi kulotustyömaata kohti, pojan käsi Mamman tiukassa otteessa. Muutamien pensaitten takaa koko työmaa aukesi nähtäväksi. Kulotus oli edennyt jo hyvän matkaa aukean vasemmasta reunasta Pikku-Hirvijärven puoleista reunaa kohti. Koko polttoalueen leveydeltä oli harvakseltaan miehiä palamista valvomassa ja ylläpitämässä. Toisin paikoin he pöyhivät palopesäkkeitä saadakseen ne palamaan kokonaan tuhkaksi ja toisin paikoin rajoittivat tulta karkaamasta väärälle alueelle nuorista männyistä tehdyillä hosilla huitoen.  Hikipisarat piirtelivät puhtaampia vanoja kaikkien kasvoihin. Lähinnä sattui olemaan Mäkisen Lauri, joka ilahtui huomatessaan pojan tulleen häntä katsomaan.

"Jaaha. Nuori isäntä tuli kattoon ettei kaikkia mettiä polteta. Se on hyvä, ole tarkkana vaan."

Kulotettu alue oli jotenkin niin hurjan näköinen, että poikaa vähän pelotti. Toisaalta hänen teki kovasti mieli ottaa myös hosa käteensä ja tehdä sillä saman lailla kuin Lauri näytti tekevän. Kyllä hänkin sitten aikuisena kulottaisi aukeita ja olisi naama noessa.

"Jokos sää näit tarpeekses, eikös me lähdetä takasin tonne pihaan" sanoi Mamma ja lisäsi vielä Laurille: "Minä tuon teille vähän myöhemmin sitten kahveeta".

Reilun tunnin päästä he sitten palasivatkin kuloaukean reunaan Mamman ison kahvikopan kanssa. Kulotuksen raja oli taas siirtynyt hyvän matkaa eteenpäin.  Pieninä ryhminä miehet poikkeilivat kahvilla, polttivat siten tupakan ja palasivat työmaalleen.  Muuan mies kyseli samaan aikaan tauolla olevalta Papalta:

"Niin tämä on sinun pojanpoikas?"

"Niin se on. Matin poika. Matti on Tampereella hitsarina. Pidetään tota poikaa aina välillä täällä. Täällä on terveellisempää, kun se on aina ollu vähän tommonen heikko. Täällä se Lauran hyvillä maalaisruuilla ja raittiissa ilmassa riskaantuu".

"No mikäs susta sitten isona tulee?", kysyi mies pojalta. "Tuleeko susta hitsari niinkun isäskin".

"Ei kun maanviljelijä. Ja mettätyämiäs", poika vastasi niin reippaasti, että itsekin oikein ihmetteli varmaa vastaustaan.

"Joo joo. No sinä se tiedätkin mitä haluat. Kuinka vaan tämmönen pienviljely pitää hengissä sillon kun sinä olet sinä iässä", tuumaili mies ikään kuin itsekseen.

Ennen iltaa kulotus oli sammutettu määrättyyn paikkaan ja hetken tarkkailtuaan pääosa miehistä palaili pihapiiriin. Pappa oli jo eilen kantanut saunaan vettä ja Mamma oli sen nyt iltapäivän aikana lämmittänyt, niin että miehet halutessaan pääsivät kylpemään. Kaikki eivät ehtineet, vaan lähtivät kotejaan kohti heti kun Pappa oli maksanut heille palkkansa. Eino Karhonen antoi vielä viimeisiä ohjeita:
"Siellä on vielä pari miestä vahtimassa ettei syty uudestaan, tulevat pois sitten kun on varmasti turvallista. Käy sinä Aarne ehtoolla ainakin pari kertaa kattomassa että kaikki on kunnossa, eikä olis olenkaan paha vaikka vielä yölläkin kävisit. Kyllä minäkin tuolta meidän mäeltä tähystelen ettei näy ylimääräistä sauhua."