Kymmenes luku, vuosi 1956

Papalla oli leimikko omassa metsässä, "peräpellon" kupeessa. Sieltä piti kaataa pääasiassa massapuuta, mutta myös jonkun verran tukkeja. Poika oli ollut mukana, kun metsä metsänhoitoyhdistyksen miehen kanssa leimattiin. Massapuihin veistettiin kirveellä yksi laikku, ja tukkipuihin kaksi. Tukkipuut myös mitattiin varren päässä olevalla tulkilla, ja puiden koko kirjattiin ylös. Niihin lyötiin leimakirveellä myös kaksi yhtiön leimaa, toisen piti jäädä kaatamisen jälkeen kantoon, ja toisen kaadettuun puuhun.

Nyt näitä puita sitten piti lähteä kaatamaan. Poika halusi tietenkin mukaan, mutta Mamma pisti hanttiin. Kovan kinaamisen jälkeen saatiin sitten sovittua, että poika veisi aina puolen päivän aikaan Papalle eväitä metsään, ja saisi sitten olla jonkun aikaa itsekin mukana. Ohjeet olivat tiukat, sekä pojalle että Papalle:

"Et sitten kaada yhtään puuta sinä aikana kun toi on siellä, ettei vaan tule vahinkoa. Onhan siinä muutakin työtä, pätkimistä ja karsimista. Ja sinä kattot että et ole Papan tiellä kun se kanniskelee niitä pölkkyjä. Etkä mene niitten ristikoitten lähelle ollenkaan, ne saattaa koska tahansa laota".

Ennen puolta päivää Mamma sitten teki molemmille metsämiehille eväät. Papalle tuli monta siivua rievää, väliin voita ja läskiä.  Pojan pienempien eväsleipien väliin pantiin makkaraa tai ehdottomasti läskitöntä sianlihaa, hän kun ei läskistä tykännyt.  Kahvit Mamma keitti kahteen "patenttikorkkiseen" pulloon. Sekaan pantiin valmiiksi sokerit ja maito, pojan kahviin taisi tulla enemmän maitoa kuin kahvia. Pullot pantiin ainakin kahden villasukan sisään, ettei kahvi ehtisi ennen juomista kovasti jäähtyä. Sitten vielä eväät pojan pieneen reppuun, Reppu selkään, viimeiset ohjeet, ja mies matkaan.

Hakkuutyömaa ei ollut kaukana, ehkä vajaan kilometrin päässä. Tarkemman paikan paljasti kirveen kalke, kun Pappa karsi juuri kaatamaansa kuusta. Kun hän huomasi pojan tulevan, hän oikoi selkäänsä ja sanoi kasvot hymyssä:

"Jaaha, se on sitten kahveetunti. Istu tohon pölkyn päälle, minä vielä karsin tämän ensin valmiiksi".

Hetken päästä he istuivat pölkyn päällä vierekkäin, Pappa ja pojanpoika, söivät eväsleipiään, ja ryyppäsivät pullosta kahvia palanpainikkeeksi. Ympärillä leijaili hakkuutyömaan tuttu pihkantuoksu. Hiljainen tuuli taivutteli juuri ja juuri huomattavasti puiden latvoja. Jossakin rähisi harakka, ja joku tikkakin kuulosti myös ahertavan omalla hakkuutyömaallaan. Paha maailma oli jossakin kaukana, sille ei kannattanut uhrata ajatustakaan. Tässä ja nyt oli tämän maailman keskipiste, siihen kuului tuttu ja turvallinen vanhempi mies, humiseva metsä ja maittavat eväät. Myöhemmin aikuisenakaan poika ei muistanut parempia ja maukkaampia kahvihetkiä viettäneensä, kuin nämä Papan kanssa eletyt.  

"Pappa".

"No mitä".

"Mitä se tarkottaa, että massapuu"?

"No ne menee semmoseen isoon tehtaaseen, jossa niistä keitetään selluloosaa. Siittä selluloosasta tehdään sitten myöhemmin paperia. Siihen tarkotukseen kelpaa vain toi kuusi. Männyistä tehdään tukkipuita, josta sitten sahataan lautaa ja piirua. Kyllä isommat kuusetkin käytetään tukkipuuna, siittä saa paremman hinnankin kun tosta massapuusta. Ison kuusen tyvipäästä voidaan ottaa pari tukkipölkkyä, ja latvapäästä sitten massapölkkyjä. Näitä tukkeja mitä tästä hakkuusta nyt tulee, ei kyllä nyt kaikkia myydäkään mihinkään, osasta tehdään lautaa omiin tarpeisiin. Ainahan talossa lautaa johonkin tarvitaan, ja kakkosnelosta. Jaaha, mutta eiköhän aleta taas. Mitäs sää tekisit. Sää voisit kerätä noi karsitut latvat yhteen paikkaan, käydään sitten joskus hevosella hakemassa ne polttopuuks. Pistä ne vaikka tohon ton kiven päälle nojalleen, niin löytyvät sitten hangen alta. Varo vähän ettet kovasti sotke vaatteitas pihkaan, vaikka ainahan mettämiehen vaatteet vähän pihkassa on".

Niin he kävivät työhön. Poika keräili latvoja, joiden paksuus ei riittänyt edes massapuuksi, ja teki niistä nipun Papan osoittamaan paikkaan. Pappa sahaili kaatamiaan ja karsimiaan kuusia kaksimetrisiksi massapölkyiksi. Kun niitä oli koossa jo melkoinen kasa, hän alkoi kuorimaan niitä. Hän oli pelkkää sahaa ja kirvestä käyttämällä koonnut "lohenpyrstöliitoksilla" kuorimapukin, jonka päälle pölkky nostettiin vinoon asentoon. Kuoriminen tehtiin kaarevalla ja hyvin terävällä kuorimaraudalla, jonka molemmissa päissä oli puiset kädensijat. Sillä veistettiin kuorta irti pölkyn keskivaiheilta alaspäin, pölkkyä pyöritettiin pukilla sitä mukaa kun kuoriminen edistyi. Kun pölkyn puolikas oli kuorittu, se käännettiin pukilla toisin päin, ja kuorittiin toinen pää. Poikakin sai kokeilla kuorimista, Pappa sahaili sillä aikaa lisää pölkkyjä. Se oli kuitenkin sen verran raskasta hommaa, että ei hän sitä pitkään jaksanut tehdä, eikä työn jälkikään tullut tarpeeksi hyvää, Papan piti sitä toisin paikoin paikkailla.

Kuoritut pölkyt kasattiin sitten harvalle ristikolle, pois kuljetusta odottamaan. Harvalle siksi, että ristikosta tulisi sopivan korkea jotta se olisi talvella helppo purkaa rekeen. Harvassa pinossa puut myös ehtivät jonkun verran kuivumaan, ja olivat vähän kevyempiä nosteltavia. Tukkipuita ei kuorittu, mutta niitä nosteltiin kivien ja kantojen tai alle laitettavien poikkipuiden päälle maasta irti, etteivät jäätyisi maahan kiinni, ja että löytyisivät talvella vähän helpommin.

Talvella rekikelien tultua puut sitten ajettiin pois. Tukit kammettiin pelkkien parirekien päälle, mutta lyhyempää tavaraa varten rekien päälle nostettiin "resla". Resla oli puusta tehty tukeva häkki. Sen pitkät runkopuut oli kiinnitetty toisiinsa pohjan poikkipuiden avulla reen levyisiksi, ikäänkuin todella järeiksi, maahan kaadetuiksi tikkaiksi. Runkopuihin porattuihin reikiin laitettiin tarvittaessa irtikin saatavat pystypuut kuormaa kasassa pitämään. Reslan päälle mahtui kaksi massapuupinoa peräkkäin, halkopinoja kolme tai neljäkin. Reslalla kuljetettiin tarvittaessa myös heinää kauempana olevista ladoista pihalatoon.

Metsässä, hakkuupaikalla, ei voinut kovin isoja kuormia tehdä, ne kun piti vedättää usein paksussa umpihangessa ja mäkisessä maastossa. Se oli todella rankkaa työtä sekä hevoselle että kuskille. Siksi näiltä heidän mailtaan nämä pienet keräilykuormat yleensä vietiin ensin Ison Hirvijärven jäälle välivarastoon. Sieltä oli tehty hyväkuntoinen talvitie Haltian tien varteen, josta metsäyhtiö sitten haki puut kuorma-autoilla pois. Talvitie oli linjattu niin, että siinä ei ollut kovin suuria mäkiä matkalla, joten kuormat saivat olla melkoisen suuria. Koska tietä pitkin kuljetettiin useammankin talon, sekä myös metsäyhtiön omiakin puita, niin se pysyi hyväkuntoisena koko talven. Hirvijärven jään kestävyyttäkin varmisteltiin tien kohdalta jo syksyllä tekemällä avantoja, josta vesi pääsi sitä jään päälle jäätymällä vahvistamaan. Talvilomillaan poikakin sai välillä olla Papan mukana näissä metsäajoissa. Ei hänestä siellä juuri mitään apua ollut, mutta oppipahan sen kuinka mutkainen ja hikinen taival Suomen vihreällä kullalla tuohon aikaan oli kannolta tehtaaseen.

"Jaaha, eiköhän meillä ala oleen päivä pulkassa. Tiedätkös sää mitä sillä tarkotetaan, kun sanotaan että päivä on pulkassa. Et tiedä. No katos siihen aikaan kun torpparit kävi taloissa tekemässä vuokrapäiviään, niin oli kaksi semmoista samanlaista puukapulaa, eli pulkkaa. Toinen pulkka oli talossa, ja toinen sillä torpparilla. Kun työpäivä oli täys, niin ne kapulat pantiin vierekkäin, ja niihin veistettiin molempiin yhtä aikaa puukolla kolo. Niistä kapuloista sitten molemmat näki montako työpäivää oli tehty, eikä kumpikaan päässy petkuttaan, kun niitä pulkkia voi koska tahansa verrata toisiinsa. Ihan hyvä ja varma systeemi. No, lähdetääs kattoon mitä Mamma on tehny ruuaksi.

Hetken päästä he pääsivät metsästä pois, ja kävelivät pellon reunassa kulkevaa tietä pitkin kotia kohti. Se oli normaali, varsin vähän käytettävä kärrytie: Kaksi rattaan pyörien tekemää uraa, ja niiden välissä hevosen kavioiden jättämä polku. Toisin paikoin hevosen polun ja kärrynpyörien urien välissä kasvoi kaistale nurmea. Siellä täällä urissa oli kärryjä kallistavia maakiviä, toiset ehkä jopa maan pinnalle kurkistavia kallion lakia.

"Tossa on ilkee kivi, eikä sitä saa poiskaan kaivettua. Joku vielä kaataa kuormansa siihen. Pitäis vaikka polttamalla vähän madaltaa sitä".

"Voiko sitä sitten polttaa".

"Kattos kun polttaa ensin nuotioo siinä kiven päällä, ja sitten kaataa vettä päälle, niin se kivi murenee. Sillain ennen kiviä rikottiin. Mutta kyllähän tosta nyt yli pääsee, onpa siitä muutama automieskin ajanu. Eikä täälä nyt niin kovasti tarvitte autoilla ajellakaan. Riittää kun hevosella ja polkupyörällä pääsee. Ja kävellen".