Tarinoita muistin kätköistä
Wanhasta Tampellasta Wanhassa Tampellassa Riuhu ja Ponu perustivat raittiusseuran. Sille laadittiin oikein kolmipykäläiset säännötkin. Riuhu sai taivutuskoneelleen kesäpojaksi nuoren insinööriopiskelijan, ja esitti noudatettavaksi seuraavat säännöt: Jo varsin korkea ikä ja raskas työ olivat lyöneet Messu-tampellan hallisiivoojaan Lyytiin lähtemättömät jälkensä. Hän jutteli kerran, sanavalmiina koijarina tunnetulle "Keturiksi" kutsutulle putkimiehelle, että jollakin hänen samanikäisellä kaverillaan kävi sulhanen Keravalta asti. Kolme varsin "riskiä" Messu-tampellan levyseppää olivat joskus 60-luvulla olleet vappumarssilla ja tapansa mukaan aivan eturivissä. Vapun jälkeen "Keturi" otti yhden heistä puhutteluun. Koneputkimies Hannu Kujala oli nuorempana hyvä piiritason uimari. Vanhempana hän sitten lihoi melkoisesti, ja oli varsin komea ilmestys mahoineen. Kaverit kertoivat, että aktiiviaikanaan Hannu voitti kolme kertaa peräkkäin Viikinsaaren ympäriuinnin, mutta neljäntenä vuonna kävi huonosti. Jollekin rantakalliolle oli tullut likkoja aurinkoa ottamaan, ja Hannu ajoi vahingossa matalikolle. Tampellan reissuporukka asensi kattilaa Kemissä. Samaan aikaan valmistui Oulussa toisen asentajaporukan rakentama kattila luovutuskuntoon. Kemin työmaalla päällikkönä ollut insinööri J lähti myös luovutustilaisuuteen ja lähtiessään kehaisi että: "Mää olen Tampellan toiseksi paras hitsari" väitti Veijo. Kun kaveri kysyi, kuka se paras sitten on, tuli vastaus: "Kaikki muut". Veijo, Eero ja Retu voittivat kerran Tampellan mestaruuden viestinhiihdossa. Seuraavalla viikolla joku ihmetteli, miksi eräs kovinta meteliä hiitokunnostaan pitänyt kaveri ei ollut mahtunut joukkueeseen. Antero hitsasi hiki päässä kireää urakkaansa. Paikalle pöllähti "Herroja" jotka olivat kiinnostuneita valmistettavasta kappaleesta. Antero oli tuskastunut, töitä olisi pitänyt tehdä, mutta ei voinut kun herrat pyörivät jaloissa. Lopulta hän laukaisi: Työnsuunnittelija Koivusesta huhuttiin, että hän on varsin varakas mies. Kun hän kuuli itse näitä huhuja, hän täsmensi: Kerrottiin, että Tampellan matka-asentajilla oli aina reissussa mukanaan kaksi tummaa pukua. Kosti täsmensi: Mikko pyysi asennustyömaalla mestarilta timpuria itselleen telineitä tekemään. Ilmeisesti hän ei ollut tämän työhön tyytyväinen, koska sanoi jälkeenpäin: "Helekkari, mää pyysin kirvesmiestä ja tuli kirves ja mies". Allu kampasi peilin edessä tukkaansa ja murehti: "On se raskasta olla näin saatanan kaunis, kun täytyy aina olla niin perkeleen huoliteltu". Eräs hitsari kulki paljon huvielämän pyörteissä ja oli olevinaan kovakin maailmanmies. Hänellä oli huono onni joutua usein hankaluuksiin näillä retkillään. Monta kertaa hän tuli töihin silmä mustana tai nenä poskella, pari kertaa häneltä lyötiin leukaluukin poikki. Käsitteet "Rutinoitu maailmanmies" ja "Parkettien partaveitsi", saivat hänen kohdallaan uuden tulkinnan, nimittäin "rusikoitu maailmanmies" ja "parkettien linkkuveitsi". Asentajat olivat työmatkalla Bulgariassa. Oudot, voimakkaasti maustetut ruuat pistivät aluksi monen vatsan sekaisin. Mm putkiasentaja P kertoili myöhemmin Suomessa: Asentajat rakensivat kattilaa Köpmanholmenissa Ruotsissa. Työnjohtaja suomesta tuli käymään ja kysyi tutulta hitsarilta, oliko täällä jotenkin erilaista olla hommissa kuin suomen puolella. Asentaja AT oli yli kaksi vuotta komennuksella eräällä Ruotsalaisella vesivoimalaitoksella. Kun hän palasi verstaalle, kaverit kyselivät oppiko hän hyvin ruotsin kieltä sillä reissullansa. Muuan Tampellan hitsari korjasi autoaan Omakadulla, Tampereella. Vastapäisessä talossa asuva tuttu insinööri huomasi tämän ja tuli auttamaan. Hän oli sitä mieltä, että latausrelettä piti säätää ja sääti myös. Jotakin meni kuitenkin väärin, sillä kun autoa sitten yritettin käynnistää, koko rele paloi käyttökelvottomaksi. Insinööri oli nolo, kun hitsari sanoi: "Ens kerran kun näät ikkunasta, että mää olen autoremontissa, niin pysy sinä kotona". Hitsari E oli loukannut töissä jalkansa. Parin viikon sairasloman jälkeen Tampellan lääkäri Erkki Rintala tutki vamman paranemista ja kysyi: Työpaikalla oli joukkorokotus. Suti oli vuorossa ja rokotusta antava nuori sairaanhoitaja varoitti: Työpiirrustuksiin ilmestyi aikanaan englanninkielisiä tekstejä. Työnsuunnittelija S tutki piirrustuksesta kohtaa, jossa luki "Erection welds" ja ihmetteli että mitähän toikin tossa tarkoittaa. Nuorempi kollega auttoi: Työnjohtaja K:lla oli vaikeuksia työllistää kaikkia miehiään, vaikka kuormituksen mukaan töitä piti olla liiaksikin. Hän purki kollegoille harmistustaan Tuntemattoman Sotilaan alikersantti Lahtisen tapaan: Tarkastaja TV tutki pitkään ja tarkasti erään hitsaajan tekemää hitsaus-saumaa. Hitsaajakin tuosta jo huolestui, ja kysyi: Hitsaaja Matti Kaarne oli jo monta kertaa pyytänyt palkankorotusta insinööri Tirroselta. Tämä esteli, että ei hän voi sitä yksin päättää. Hänen pitää kysyä johtaja Sandsundilta, saako palkkoja tässä tilanteessa yleensä ollenkaan nostaa. Hän ei vaan ole tavannut Sandsundia pitkään aikaan, että olisi voinut kysyä. Eräänä päivänä Tirronen ja Sandsund sitten kävelivät yhdessä verstaalla. Kaarne meni koputtamaan Tirrosta olkapäähän, ja kuiskasi: ”Hei. Tossa se Santtu nyt on. Kysykää nyt sitä palkkaa”. Joukko asentajia pyrki ravintola Meritorniin Kotkassa. Vahtimestari päätteli kuitenkin, että nyt on otettu jo sen verran pohjia, ettei sisäänpääsystä tällä kertaa tule mitään. Herrat tulevat jonakin toisena päivänä uudestaan, ja mielellään selvempänä kuin nyt. Lattialle pitkin pituuttaan kompastunut asentaja K kiipesi vaatenaulakon tukemana takaisin jaloilleen, ja kysäisi varmuuden vuoksi: ”Koskeeko tämä myös minua?”. Autoilija Jussi Korpela oli paljon Tampellan ajossa. Siihen aikaan mm. kaikki putkitavara halliista sisään ja ulos ajettiin kuorma-autoilla, sillä trailereita ei vielä ollut . Muutakin ajoa totta kai aina oli. Kerran Jussi oli kaupungilla pysäköinyt Bedfordinsa siten, että edessä oleva henkilöauto jäi melko ahtaaseen väliin. Sen vihainen omistaja odotti Jussia haukkuen, koska hän ei päässyt lähtemään, väärin pysäköidyn kuormurin takia. Jussi ihmetteli kovasti. Hän kierteli vihaisen miehen autoa, potki sen renkaita ja kurkisti allekin, ja sanoi sitten: ”Anteeks nyt kauheesti, mutta kun minä en tienny, että tämmösiä autoja on olemassakaan. Eikö tässä tosiaankaan ole kääntyviä etupyöriä”. Tehdaspalvelun työnjohtaja Olavi Hyypöläinen toi hitsaaja Timo Saariselle lattiaharjan vartettavaksi. Timo vähän esteli, koska eivät semmoiset hommat hänelle kuuluneet, Hyypöläinen ei edes ollut hänen esimiehensä ja hänellä oli oma urakkansa tehtävänä. ”Enkä mää taitais osatakkaan, vie omille miehilles”, epäili Timo myös. ”Kaikkihan harjan osaa varteen pistää”, rohkaisi Hyypöläinen, ”pistä kiinni vaan, ja lujasti. Minä tulen vähän päästä hakeen.” Kun Hyypöläinen palasi,harja oli varressa ja tiukasti, kuten oli käskettykin. Ainoa virhe oli, että se oli varressa väärin päin, harjakset ylöspäin. ”Tommonen siittä nyt tuli”, esitteli Timo. ”En tiedä, taisi mennä väärin. Mutta määhän sanoin, että mää en varmaan osaa.” Hölmistyneenä Hyypöläinen poistui harjoineen. Pitkäaikainen osastonluottamusmies Timo Saarinen oli vetänyt pitemmän korren. Koneputkimies Martti Tuominen oli kova kiroilemaan ja muutenkin hyvin värikäs persoona. Kerran hänen koneeseensa tuli joku vika. Naapurilinjan työnjohtaja kulki ohi, ja Martti antoi hänelle viestin omalle mestarilleen vietäväksi. Tämä etsi käsiinsä konelinjan sen hetkisen työnjohtajan Jere Pellin, ja raportoi: ”Tuominen käski sanoa, että sano sille perkele Pellille, että tää saatanan kone meni jumalauta vittu rikki helevetti.” Työnjohtaja Raimo Sjöberg oli kova kiroilemaan. Kerran hänen linjassaan oli muuan kone pahasti hajonnut. Naapurilinjan työnjohtaja poikkesi paikalla, ja kysäisi konetta korjaavalta remonttimies Kimmo Korvelta, mitä Rami oli sanonut, kun kone sillä lailla hajosi. ”Jätänkö mää kirosanat pois?”, kysyi Kimmo. ”Jätä vaan”. ”Ei se sanonut mitään”. Raimo Sjöbergin tulinen maine oli kiirinyt kaupunkiin sellaistenkin korviin, jotka eivät häntä tunteneet. Kerran yhtiön pikkujoulujuhlassa muuan Messukylän mies oli tukevasti humalassa ja pahalla päällä. Hän kiroili kuin pahin rantajätkä, kun toiset häntä rauhoittelivat. Joku kaupungissa vasta vähän aikaa työskennellyt kysyi vanhemmalta kaveriltaan: ”Onko toi se Sööperi”. Ei ollut. Rami on sitä paitsi täysin raitis, joten ei hän tuommoista kohtausta olisi järjestänyt senkään takia.
Lapsuuden Joulu Laipanmaassa. Tähän ikään sitä on tullut elettyä jo melko monta joulua. Suurin osa joulujen tapahtumien kulusta on jo lähes kokonaan unohtunut, pieniä pätkiä sieltä täältä tietenkin aina välillä tuikkii mieleen. Yhden joulun kuitenkin muistan paljon paremmin muita, vaikka siitä on kulunut jo yli 50 vuotta. Jos ette pitkästy, muistelen sitä tässä myös vähän Teille. Laipanmaa oli siihen aikaan paljon enemmän korpea kuin nykyään, olkoonkin että Hirvijärven kylässä oli siihen aikaan vielä neljä asuttua taloa. Kesällä sinne pääsi Haltialta, Körhämön aitan takaa lähtevää, jonkinlaista tientapaista pitkin juuri ja juuri, sen aikuisilla korkeamaavaraisilla autoilla. Talvella ei päässyt kuin hevosen reellä tai hiihtämällä. Sähköä ei ollut, paloöljyä haettiin Urho ja Ellen Toivarin kaupasta. Sähköä siellä ei ole vieläkään, mutta eipä ole enää ympärivuotisia asukkaitakaan. Teitähän Laippaan on nykyään tehty jo melkoinen verkko, mökkiläisten ja tukkirekkojen kuljettavaksi. Talviyön ainoat valonpilkahdukset tulivat, kuun ja tähtien lisäksi, muutaman toisistaan kaukana sijaitsevan mökin ikkunoista, tai navetassa ja pikkulassa poikkeavien korven asukkaiden myrskylyhdyistä. Ja pihapiirin ympärillä seisoi kuin seinä pelottava Laipanmaan korpi, puut ja pensaat paksujen lumipeitteitten aavemaisen muotoisiksi, liikkumattomiksi patsaiksi muovaamina. --------------- Pitkin päivää muori oli aprikoinut, että mahtaakohan se joulupukki ollenkaan osata tulla tänne, kun asutaan niin keskellä mettää ja on pitkä matka joka paikasta. Kyllä kai se osaa, täytyyhän sen käydä Karhosella ja Maijalassakin, kun niissäkin on lapsia. Tuskin se kuitenkaan ehtii sisällä poikkeamaan, kai se vaan heittää lahjasäkin eteiseen. Kun sillä on niin monta paikkaa käytävänä. Ei se millään ehdi joka paikkaan sisälle. Tämmöinen järjestely olisi minulle sopinut vallan mainiosti. Olinhan minä sen pukin jo nähnytkin, kun se oli käynyt aikaisempina jouluina meillä kotona Messukylässä. Toivottavasti ei tulekaan sisälle, joululauluja laulattamaan ja kiltteydestä kyselemään. Pääasia kun tuo ne lahjat. Monta kertaa olen miettinyt että mikähän asia minulla ja uskoakseni useimmilla muillakin lapsilla, on sen joulun tunnelman ja sen kihelmöivän odotuksen tunteen synyttänyt. Eiköhän se ole ollut pääasiassa nimenomaan ne lahjat. Työläisperheen mukula sai vain kerran vuodessa lahjoja, jouluaattona. Sen takia sitä kai niin hartaasti varrottiin. Osa niistä lahjoista oli tietenkin ihan turhanpäiväisiä, niinkuin alusvaatteita tai villasukkia. Yleensä oli joukossa kuitenkin jotakin todella tarpeellistakin, esimerkiksi leikkikaluja tai jopa urheiluvälineitä. Erinomaisen haluttuja olivat tietenkin myös semmoiset muodissa olevat asusteet, joita parempien perheitten penskoilla oli ollut käytössä jo vähän aikaa. Esimerkiksi semmoisia kuin pojari, ankat, tirolilaishattu, kolhvihousut, merimiessäkki, jenkkikassi tai koripallotossut. Jos jotakin näistä, vaikkapa myöhästyneenäkin sai, siinä paikka sosiaalisella arvoasteikolla kohosi ihan kohisemalla. --------------- Yksi joulutunnelman luoja oli tietenkin myös ruoka. Vaikka minun kotonani ei nyt sentään nälkää nähty, tahtoi normaali arkimenyy kuitenkin koostua halvoista aineista valmistetuista ruokalajeista, kuten läskisoosista tai luusopasta. Hyviähän nekin olivat, jopa herkullisia näin jälkeenpäin muistellen, varsinkin se luusoppa. Jouluna saatiin kuitenkin aina myös niin sanottua parempaakin ruokaa. Laipanmaan korpimökissä jouluateria koostui tietenkin pääasiassa oman pikkutilan tuotteista. Kinkkukin oli vielä muutama kuukausi takaperin röhkinyt navetan vieressä olevassa sikatarhassa ja ollut nimeltään Oskari, kuten meillä aina kaikki siat olivat. Jonakin kylmänä alkusyksyn aamuna Oskarin maallinen elämä oli sitten katkennut naapurin Uunon kiväärin laukaukseen. Siitä lähtien Oskari-vainaa oli odottanut puutiinuun suolattuna syödyksi tulemistaan. Surullisen oloinen tiinuhan se oli. Pienestä porsaasta asti tarhassaan tarmokkaasti tonkinut veitikka olisi oikeutta myöten ansainnut paremmankin kohtelun. Koska kohtalo oli kuitenkin sille ja sen lajitovereille ihmisen ravinnoksi joutumisen tehtävän varannut, niin minkäs sille sitten voi. Synny syöjäksi, tai tule syödyksi. Peruna- porkkana- ja räätikkäloolien tarpeet olivat tietenkin omasta pellosta ylös kaivettuja, kananmunat omasta kanalasta ja voi itse kirnuttua. Niin hyvää voita, kuin se muorin kirnuama oli, en ole sen koommin saanut, enkä varmaan koskaan saakaan. Sama koskee omista vehnäjauhoista itse leivottua junttapullaa. Yksi harvoista ostetuista joulun ruokatarpeista oli riisipuuron riisi. Sitä ei Laipanmaassa kasvanut. --------------- Syömisen jälkeen vaari poltteli Saimaata pöydän päässä ja muori jatkoi spekuloimista siitä, tuleekohan se pukki ja jos tulee niin tuleeko sisälle asti vai eikö tule. Odottavan aika rupesi käymän jo pitkäksi. Tulis nyt jo sitten, jos kerran meinaa. Tämmöinen vartoominen ei ole mistään kotoisin. Aikansa tupakoituaan vaari laittoi myrskylyhtyyn valkean ja sanoi lähtevänsä tekemään vielä hevoselle apetta. Täytyihän Pollellakin vähän joulua olla. Vaarin lähtiessä ovesta pullahti sisään kylmän pakkasilman tuoksua. Käsittämättömältä alkoi jo tuntua se, että tuolla pimeässä kylmyydessä voisi joku kulkea, mökistä mökkiin, ainoana tarkoituksenaan vain jakaa lahjoja täysin oudoille ihmisille. Ei kai niin hullua olekaan. Silloin ulkoa kuului jotakin. Muori juuri taas kerran ihmetteli että mahtaakohan se pukki tulla ja häntä piti kieltää olemaan hiljaa, että kuulisi. Sitten se kuului taas, nyt ihan selvä kellon sointi. Huonokuuloinen muori ei sitä kuullut ja hänelle piti oikein sanoa, että ulkona soi joku kello. Se on sitten poronkello, sanoi muori, nyt se pukki tulee. Oikein veti polvia veteläksi ja piti istua penkille. Kellon ääni tuli ihan talon eteen, sitten tempaistiin ulkoeteisen ovi auki. Kuului kova tömähdys ja ovi kuuluttiin lyötävän takaisin kiinni. Kellon ääni kuului taas. Nyt se kulki ihan selvästi riihelle päin ja lakkasi kohta kuulumasta. Täydellinen hiljaisuus vallitsi taas Sillanpään pihapiirissä. ”Nonni, nyt se pukki sitten kävi. Mennääs nyt katsoon toiko se lahjoja ollenkaan vai toiko se vaan risuja”. Ja niin sitä mentiin. Ihmeitten ihme, ulkoeteisessä oli kuin olikin säkki, ihan samanlainen kuin meidän jyväsäkit. Kasvot leveässä hymyssä se muorin kanssa kannettiin sisälle. Ja lahjojahan siellä oli, koreisiin joulupapereihin käärittyjä paketteja. Siihen saapui kohta vaarikin tallireissultaan. Ihmetteli myös, että jokos se pukki nyt sitten kävi, no hän olikin talliin kuulevinaan että poronkello soi. Sitä en enää millään muista, minkälaisia lahjoja säkki sisälsi, mutta kai siellä oli tavan mukaan sekä tarpeellista että tarpeetonta tavaraa. Tyytyväinen pikkupoika sinä iltana kuitenkin välyjen väliin nukahti, herätäkseen siten mahdollisimman aikaisin jouluaamuna lahjojansa kokeilemaan. Rauhallisen yöunen takasivat hyvä mieli, lämmin pirtti ja Laipanmaan suuri hiljaisuus. Joulu tulee joka paikkaan, jossa on ihmisiä, jotka antavat joulun tulla. Osasi se siis Hirvijärven kyläänkin, pimeää talvitietä pitkin, vuorenrinnettä ylös ja toista alas, ryteikköjen läpi, soitten ja pienten peltoaukeitten halki. Joululla lienee hyvät silmät kulkea pimeässäkin. --------------- Joskus myöhemmin, ehkä seuraavana kesänä, junkasin kärryvajassa, mitä lie ajankulua etsimässä. Löysin sieltä tumpelin, sellaisen hevosenkellon joka ruuvataan valjaisiin kiinni, varsinkin jos hevonen valjastetaan kirkkoreen eteen, tai muuten tavallista arkiajoa juhlallisemmalle reissulle. Siinä oli komea ja kantava ääni, kävin sitä monta kertaa siellä vajassa soittelemassa. Huomasin että kas vain. Siinähän on ihan samanlainen ääni, kuin siinä viime jouluisessa poronkellossa. Isto Kaarne
Tampereen Metallitoimihenkilöt TU r.y. 30 v 14.10.2006(Tampellan Tekniset r.y.)
Joskus oli Tampella – suuri sekä mahtava. Maata, rahaa, konepajaa. - Omaisuudella ei rajaa. Tuhansille leipää, työtä. - Bisneksissä onni myötä
Teknisiä satamäärin. - Mietittiin, ei olis väärin tehokkaammin toteuttaa - omaa edunvalvontaa. Porukalle ryhdistys. - Perustetaan yhdistys.
Pystyyn pantiin toimikunta - joka vedellyt ei unta. Lokakuussa seitenkuusi - puhallettiin sitten uusi yhdistys jo elämään, - Tampellan Tekniset – nimeltään. Hallitukseen vankka taso. - puheenjohtajaksi Eilo Maso.
Kurimukseen joutui heti - yhdistys, kun tiukkaa veti linjaa patruuna. - Joukkoirtisanoa aikoi hyvää väkeä - myöskin teknistä. Eihän sovi semmoinen, - päätti joukko vihainen.
Vastalause jätettiin, - naskalitkin penaaliin. Joukkovoima käyttöön tuli. - Patruunankin puhti suli. Vähemmän sai väkeä - työttömäksi lähteä. Onnistunut voimainkoitto. - Teknisille ensi voitto.
Jotain jäi myös hampaankoloon. - Yhtenäisyys huonoon valoon joutui vuoksi muutamien - yhteishengen pettäjien. Johtopäätös: Yhtä jalkaa - kaikkein täytyy käydä alkaa. Neljätoista jäsentä - sai porukasta lähteä.
Huonot ajat jatkuivat. - Tilaukset tippuivat liian harvaan Tampellalle. - kanta painui matalalle. Työstä puute Tamrockissa. - Raskas paja painuksissa. Messukylä murheissansa - Kattilakin kallellansa.
Enemmän kuin tärkeää - olikin siis pyörittää yhdistystä joka auttaa, - vaikea kun aika koittaa. Viikot juoksi, vuodet karttui. - Moni jäsen toimeen tarttui. Aktiivinen ihminen, - aina kullan arvoinen. Yhteen hiileen puhkuttiin, - aikaan saatiin, voitettiin.
Oivallettiin totuus tää: - Osata ja ymmärtää oman alan edistys, - tuottavuuden kehitys tärkeätä tekniselle - on jos kelle. Myöskin täytyy tuntea - omat oikeutensa, sekä kuinka puolustaa - niitä laillisesti saa.
Siispä perustoimintaa - on jäseniä kouluttaa. Paljon sitten kurssitettiin, - ohjattiin ja opastettiin. Joten, jos siis jollakulla - tiedosta jäi tyhjäks polla, oma syy se varmaan on. - Yhdistys on viaton.
Kerran oli Tampella - suuri sekä mahtava. Maata, rahaa, konepajaa. - Menestyksellä ei rajaa. Tuhansille leipää, työtä. - Bisneksissä järki myötä.
Sitten isot pojat pisti - koko homman ranttaliksi. Jarru pois ja peitsi tanaan, - maailmoita valloittamaan urhojoukko rynnisti. - Sitten kävi hullusti. Suurinta kas tullut ei. - Hukka siinä firman vei.
Höylä veisti, kirves takoi, - hevosmiehet haaskaa jakoi. Monenlaista pelastajaa - hääri julki, sekä salaa. Nappula vain ihminen - pelis poikain isojen.
Pöly viimein asettui. - Lopputulos paljastui. firma pahoin murjottuna, - palasiksi pirstottuna, pääsi kyllä maailmalle, - mutta monen lipun alle.
Pienin nyt paloina - isäin, poikain Tampella, armoniskun ankaran - sai, mi päätti tarinan kauan leipää antaneen - kivijalan Tampereen.
Jotain silti säilyikin - vaikka hajos tuulihin talo alta kantapään. - Yhdistys jäi elämään. Hetki tuota pohdittiin, - mitäs nytten tehtäisiin. Kuitenkaan ei makaamaan - jäädä, vaan me jatketaan.
Myöskin liittotasolla - tuolloin oltiin valveilla. STL ja Tekniset - saivat puitteet yhteiset. Liitot yhteen liitettiin, - niistä aikaan saatettiin Toimihenkilöunioni. - Hyvä näin, jo myönsi moni. Lisää voimaa tarvitaan. - Yhdessä se hankitaan.
Yhdistyksen aivoriihi, - johtokunnan pieni piiri hetken asioita pohti, - tuumat päätöksehen johti: Mepä säännöt muutetaan. - Uusi nimi annetaan. Sopimusalayhdistys luodaan. - TU:n kaikille jäsenille suodaan alueella suuren Tampereen - mahdollisuus ottaa omakseen Tampereen Metallitoimihenkilöt r.y. - siitä se taas toiminta virkistyy.
Vuonna ysiyhdeksän siis tehtiin näin - suunta otettiin pitkälle eteenpäin AY-liikkeen kivisellä tiellä. - Ei tule mitään ilmaiseksi siellä. Työtä tulokset vaatii ja monta tekijää,- muuten kouraan vain kaluttu rusto jää. Siksi haastamme: Toverit, toimintaan - kohti parempaa huomista astumaan.
Vielä lopuksi: Hatun nosto heille, - kolmen vuosikymmenen aikana toimineille, jotka omat vaivansa unohtain, - läpi vuosien usein ankarain, toisten puolesta, vastusten myötä - tätä tehneet on tärkeää työtä. Ja Onnea juhlivalle - yhdistykselle toimivalle.
Isto Kaarne
|
