Viisikymmentä vuotta

Keskiviikko 9.9.2026 klo 10.53 - Isto Kaarne

Onko lukijoiden joukossa vielä monta, jotka muistavat isäni Matti Kaarneen. Ukko palveli Tampellaa noin 25 vuotta kaasu- ja sähköhitsarina. Viimeisenä työnään hän oli välikaisesti nimitettynä työnjohtajana Naistenlahden turvekattilan asennustymaalla, vuonna 76. Tänään tuli 50 vuotta siitä kun hän kuoli 49 vuotiaana verisyöpään.
     
Matti Kaarne oli haluttu mies kattilaremontteihin, monelta tehtaalta konemestari soitti kattilan hajotessa, että: "olisko se Kaarne vapaana". Ukko kun ei niissä hommissa itseään säästellyt, pannu pantiin kuntoon, oli kuinka paha paikka hyvänsä. Äijä oli kova parta.
       
Minäkin ehdin hänen kanssaan muutaman vuoden noita pikaremontteja tehdä. Mentiin pitkin Suomea ja vähän Ruotsiakin, milloin Mossella tai Ladalla tai taksilentokoneella. Myös uusia pannuja oltiin asentamassa, usein työparina niissäkin.
      
Tampellassa oli ennen vanhaan töissä paljon toistensa lähisukulaisia, isiä ja poikia, veljeksiä, sisaria ja äitejäkin. Meitä Kaarneitakin oli parhaimmillaan neljä, ja siskon mies vielä poikineen. Tampella oli leivän kotimaa monelle perheelle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vanha Tampella

Sotaväessä työttömyyttä paossa

Lauantai 21.2.2026 klo 11.39 - Isto Kaarne

60 vuotta sitten oltiin alokkaita Suomen Armeijassa. Takana oli kuusi vuotta kansakoulua, kolme vuotta ammattikoulua, vuosi Tampellan konepajakoulua ja 17 vuotta ikää. Ura Tampellassa oli alkamassa. 
Tampellan työtilanne sattui koulun loppuessa olemaan huono. Ei siihen aikaan kuitenkaan ruvettu pikku notkahdusten takia lomautuslistoja tekemään, irtisanomisista puhumattakaan. Jotakin työtä raavittiin kasaan, ja väki pidettiin talossa. Me vastavalmistuneet metallimiehen raakileet saimme tietenkin vain jotakin hanttihommia tehdäksemme.
Silloin kekattiin, kolmen muun kaverin kanssa, että mennääs armeijaan, päästään sitten siitäkin velvollisuudesta, ja ehkä työtilannekin paranee. Paperit sisään vaan, ja vastauskin tuli varsin pian: Karjalan Prikaati, Kouvola. Ikäluokka 1/66. 
Aikanaan sitten juna lähti Tampereen asemalta Kouvolaa kohti, ja joku rohkeammalla päällä ollut viritteli Hektorin laulua: "Hän on ammatiltaan sotilas, hän aina taistelee...."
No asevelvollisuus suoritettiin hyvässä järjestyksessä, ja palattiin Tampellaan. Ilmoittautumassa käytiin henkilökunnanpäällikon, reservin majuri Rannan tykönä, ja sitten Messukylään. Työtilanne oli parantunut hyväksi, ja niin sitä päästiin kunnolla metallimiehen uran alkuun. Ja kauan oltiinkin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampella

Hauska tavata, pitkästä aikaa.

Perjantai 23.1.2015 klo 19.48 - Isto Kaarne

Kävimmepä muutaman eläköityneen kollegan kanssa katsomassa vanhaa työpaikkaamme. Tampella, Kvaerner ja Metso olivat nyt muuttuneet Valmetiksi, mutta kattilantekijät olivat vanhoja tuttuja. Olipa mukava taas tavata. 

Hyvissä voimissa näytti jo kahdeksankymmenen vuoden ikäinen osaaminen edelleen olevan. Sukupolvi toisensa jälkeen on näitä maailman parhaita pannuja pystytty laadukkaasti ja kilpailukykyisesti tekemään. Ja pystytään edelleenkin. Jos Valmetin herrat sallivat.

Kyllä Suomalainen työ pärjää, vaikka minkälaisella mittarilla mitattaisiin. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampellan kattilamiehet

Viisikymmentä vuotta ...

Tiistai 10.6.2014 klo 8.26 - Isto Kaarne

... tuli viime sunnuntaina siitä, kun menin Tampellaan töihin. Meitä oli kymmenkunta ammattikoulumme päättänytta poikaa, jotka avasimme jännittynein mielin Messukylän konepajan A-hallin oven. Sieltä löi vastaan suorastaan huumaava meteli, ja harmaa hitsaussavu himmensi pitkän hallin toiseen päähän asti näkemistä. Siihen aikaan raskaan levytyön työmenetelmät olivat vielä tavattoman meluisia, lekat löivät, ilmapyssyt pärisivät, rälläkät ulvoivat. Eikä hitsaushuurujakaan hallin ilmasta kovin tehokaasti poistettu. Tärkein työsuojeluväline oli trasseli, jota ängettiin korviin kuulon suojaksi.

Sinne me jäimme. Vuoden olimme konepajakoulun kirjoilla, sitten hajosimme eri puolille suurta konepajaa ihan oikeisiin töihin, toiset levypuolelle, toiset putkipuolelle. Koulussa opitut teoriat jalostuivat pikku hiljaa rautaiseksi ammattitaidoksi, itsevarmuus kasvoi. Tampella oli suuri ja maailma pieni.

Vuosien mittaan Tampellaan tullut porukkamme tietenkin vähenikin, muutamat löysivän toisen työpaikan, vaihtoipa pari kaveria vielä kokoaan ammattiakin, ja omia yrityksiäkin perustettin. Vaikka Tampellaan olikin tultu sinä tarkoituksessa, että täällä ollaan eläkeelle asti, niin vain muutama meistä sieltä lopulta eläkkeelle jäi. Metso Poweriksi muuttuneesta Tampellan Kattilateollisuudesta meitä vuonna 2012 eläköityi kolme viimeista: Lantiaisen Veijo, Tolvasen Matti ja minä.

Näin jälkeenpäin täytyy todeta, että hyvään aikaan meille sattui tuo työikä. Töitä emme joutuneet koskaan hakemaan, lopputiliä ei koskaan saatu koska töitä koko ajan oli, ja mielenkiintoisiakin ne hommat olivat. Jos tietenkin myös rankkojakin.

Se on ohi nyt. Terveisiä vaan Tampereen Ammattikoulun hitsaaja 3-luokalle vuodelta 1963 - 1964. Hyvinkö menee nyt?    

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampella

Tehtaan miehiä minäkin

Sunnuntai 24.10.2010 klo 10.14 - Isto Kaarne

Tämän päivän Aamulehdessä oli juttu Mäntän paperitehtaan alennustilasta. Ennen niin voimakas työllistäjä, koko paikkakunnan tuki ja turva kuihtuu hiljalleen pois. Vielä toki nousee savu piipusta, mutta voiko luottaa, että edes tämä tilanne seuraaville sukupolville jatkuu. Hyvältä ei näytä.

Tehtaan entinen pääluottamusmies, kansanedustaja Reijo Lindroos kuvaili elämäntaivaltaan tehtaan miehenä. Kaikkiin sen vaiheisiin tehdas on ollut voimakkaasti vaikuttamassa, auttaen, mahdollisuuksia tarjoten ja elämänuskoa antaen. Semmoisia tehtaat ennen olivat.

Minun elämäntaipaleessani on paljon samaa kuin Reijonkin, tehdas vain on eri. Minun isäni meni 1950-luvun alussa Tampellan kattilaverstaalle töihin, kun itse olin vielä aivan pieni. Tampellan asunnoissa asuttiin, Tampellan järjestämissä lasten joulujuhlissa käytiin, Tampellan kerhoissa touhuttiin vapaa-aikoina, Tampellan konepajakouluun mentiin 15-vuotiaana metallimiehen oppiin, Tampellan huoltokonttorista lainattiin tarvitessa rahaa. Yhtiö oli voimakkaasti läsnä kaikissa elämänvaiheissa.

Sitten kun uskallus riitti oman talon hankkimiseen, se löytyi Tampellan Virkailijoiden Omakotiyhdistyksen alueelta Kangasalan Suinulasta. Tämä oli tosin aivan sattumaa, ei yhtiöllä enää mitään siteitä siihen yhdistykseen ollut. Kuitenkin, silloin kun yhdistystä 50-luvun alussa perustettiin ja omakotialuetta metsään raivattiin, Tampella auttoi monin tavoin. Ilman sitä apua Onkijärven alue olisi asumatonta korpea edelleen.

Semmoisia tehtaat ennen olivat.

46 vuotta olen Tampellaa ja sen uusia omistajia palvellut. Paljon ovat asiat muuttuneet. Ennen suuryhtiöt huolehtivat työväestään, pitivät osaltaan huolta heidän hyvinvoinnistaan.

Nykyään yhtiöitä kiinnostaa ainoastaan osakkeenomistajien hyvinvointi.     

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Työ, Tampella