Viisikymmentä vuotta ...

... tuli viime sunnuntaina siitä, kun menin Tampellaan töihin. Meitä oli kymmenkunta ammattikoulumme päättänytta poikaa, jotka avasimme jännittynein mielin Messukylän konepajan A-hallin oven. Sieltä löi vastaan suorastaan huumaava meteli, ja harmaa hitsaussavu himmensi pitkän hallin toiseen päähän asti näkemistä. Siihen aikaan raskaan levytyön työmenetelmät olivat vielä tavattoman meluisia, lekat löivät, ilmapyssyt pärisivät, rälläkät ulvoivat. Eikä hitsaushuurujakaan hallin ilmasta kovin tehokaasti poistettu. Tärkein työsuojeluväline oli trasseli, jota ängettiin korviin kuulon suojaksi.

Sinne me jäimme. Vuoden olimme konepajakoulun kirjoilla, sitten hajosimme eri puolille suurta konepajaa ihan oikeisiin töihin, toiset levypuolelle, toiset putkipuolelle. Koulussa opitut teoriat jalostuivat pikku hiljaa rautaiseksi ammattitaidoksi, itsevarmuus kasvoi. Tampella oli suuri ja maailma pieni.

Vuosien mittaan Tampellaan tullut porukkamme tietenkin vähenikin, muutamat löysivän toisen työpaikan, vaihtoipa pari kaveria vielä kokoaan ammattiakin, ja omia yrityksiäkin perustettin. Vaikka Tampellaan olikin tultu sinä tarkoituksessa, että täällä ollaan eläkeelle asti, niin vain muutama meistä sieltä lopulta eläkkeelle jäi. Metso Poweriksi muuttuneesta Tampellan Kattilateollisuudesta meitä vuonna 2012 eläköityi kolme viimeista: Lantiaisen Veijo, Tolvasen Matti ja minä.

Näin jälkeenpäin täytyy todeta, että hyvään aikaan meille sattui tuo työikä. Töitä emme joutuneet koskaan hakemaan, lopputiliä ei koskaan saatu koska töitä koko ajan oli, ja mielenkiintoisiakin ne hommat olivat. Jos tietenkin myös rankkojakin.

Se on ohi nyt. Terveisiä vaan Tampereen Ammattikoulun hitsaaja 3-luokalle vuodelta 1963 - 1964. Hyvinkö menee nyt?