Tehtaan miehiä minäkin

Tämän päivän Aamulehdessä oli juttu Mäntän paperitehtaan alennustilasta. Ennen niin voimakas työllistäjä, koko paikkakunnan tuki ja turva kuihtuu hiljalleen pois. Vielä toki nousee savu piipusta, mutta voiko luottaa, että edes tämä tilanne seuraaville sukupolville jatkuu. Hyvältä ei näytä.

Tehtaan entinen pääluottamusmies, kansanedustaja Reijo Lindroos kuvaili elämäntaivaltaan tehtaan miehenä. Kaikkiin sen vaiheisiin tehdas on ollut voimakkaasti vaikuttamassa, auttaen, mahdollisuuksia tarjoten ja elämänuskoa antaen. Semmoisia tehtaat ennen olivat.

Minun elämäntaipaleessani on paljon samaa kuin Reijonkin, tehdas vain on eri. Minun isäni meni 1950-luvun alussa Tampellan kattilaverstaalle töihin, kun itse olin vielä aivan pieni. Tampellan asunnoissa asuttiin, Tampellan järjestämissä lasten joulujuhlissa käytiin, Tampellan kerhoissa touhuttiin vapaa-aikoina, Tampellan konepajakouluun mentiin 15-vuotiaana metallimiehen oppiin, Tampellan huoltokonttorista lainattiin tarvitessa rahaa. Yhtiö oli voimakkaasti läsnä kaikissa elämänvaiheissa.

Sitten kun uskallus riitti oman talon hankkimiseen, se löytyi Tampellan Virkailijoiden Omakotiyhdistyksen alueelta Kangasalan Suinulasta. Tämä oli tosin aivan sattumaa, ei yhtiöllä enää mitään siteitä siihen yhdistykseen ollut. Kuitenkin, silloin kun yhdistystä 50-luvun alussa perustettiin ja omakotialuetta metsään raivattiin, Tampella auttoi monin tavoin. Ilman sitä apua Onkijärven alue olisi asumatonta korpea edelleen.

Semmoisia tehtaat ennen olivat.

46 vuotta olen Tampellaa ja sen uusia omistajia palvellut. Paljon ovat asiat muuttuneet. Ennen suuryhtiöt huolehtivat työväestään, pitivät osaltaan huolta heidän hyvinvoinnistaan.

Nykyään yhtiöitä kiinnostaa ainoastaan osakkeenomistajien hyvinvointi.