Isänmaallisuutta

Sitkeänä istuu suomalaisissa porvaripuolueissa se vakaumus, että työväestö ja heidän puolueensa eivät ole isänmaallisia. Se kuultiin taas kerran pääministerin suusta eduskunnassa. Sata vuotta tämä käsitys on elänyt, ja elää yhä. Alkunsa se juontaa viime vuosisadan alun suuresta onnettomuudesta, kansalaissodasta, jolloin työväestö oli pakotettu ase kourassa vaatimaan itselleenkin ihmisarvoisen elämisen oikeuksia. Isänmaallisia olivat vain he, jotka halusivat alistaa tuon roistoväen nöyräksi rahantekovälineeksi ylemmälle ihmisluokalle. Näyttävät siis olevan edelleenkin.

Kuitenkin kysyn taas kerran, kuinka isänmaallinen on Suomalainen suuryritys, joka vie meidän työtämme kaukaisiin maihin, joissa kansan sivistystaso vielä sallii työvoiman riistämisen.

  Kuinka isänmaallinen on suomalainen, optioilla ökyrikastunut yritysjohtaja, joka ylpeänä esittelee, mitenkä paljon tässäkin kvartaalissa taas osakkeen arvo kohosi, kun sopeutettiin muutama sata työntekijää kilometritehtaalle. 

Kuinka isänmaallinen on osakkeenomistaja, joka omassa ahneudessaan on valmis syöksemään muita suomalaisia onnettomuuteen, saadakseen itse enemmän rahaa, mitään tekemättä, vain omistamalla.

Kuinka isänmaallisia ovat he, jotka tämän kaiken hyväksyvät. Työväenpuolueet eivät hyväksy.

Isänmaallisuutta löytää nykyään tehtaitten lattioilta. Siellä on väkeä, joka haluaa tehdä työtä, elättää itse itsensä, ja maksaa veronsa yhteiskunnan toimintojen ylläpitämiseksi.

Eduskunnassa isänmaallinen väki löytyy puhemiehen pulpetista katsoen salin vasemmalta puolen.

Jos kaikki Suomalaiset saisivat osallistua yhteiskunnan ylläpitoon työtä tekemällä, ei kunnissa tarvitsisi tapella koulujen ja kirjastojen lopettamisesta. Rahan puutteen takia niitä kaadetaan, verorahan puutteen takia.

Se on sitä nykyporvarin isänmaallisuutta.