Näkemistä on

Torstai 18.7.2013 klo 9.37 - Isto Kaarne

Teinpä eilen pienen kotiseutukierroksen. Ensin ajoin Pälkäneen hautausmaalle isovanhempien haudalle. Kivi oli kallistunut vähän vinoon, pitää käydä lähiaikoina velipojan kanssa korjaamassa se. Vaari oli aina tarkka siitä, että että paikat ovat kunnossa, joten pitäähän hautakivenkin olla.

Nokka kohti Luopioista. Niitty-Seppälästä ostin pari pussia todella hyvän näköisiä uusia perunoita. Tutustuin myös heidän eläimiinsä: Poneihin, kaneihin, lampaisiin, vuohiin ja kanoihin.

Luopioisten kirkonkylässä ostin kaupasta jäätelön. Kun söin sitä kaupan edessä penkillä istuen, totesin että on täällä vielä vähän samanlaista tuntua kuin pikkupoikana täällä käydessä. Apteekkikin on vielä aivan samassa paikassa. Silloin 50-luvulla vain oli ihmisten kulkupelinä useimmiten hevonen, nyt vain autoja.

Ja sitten Haltialle. Tsekkasin taas kerran suurella mielenkiinnolla Körhämön Tapsan museotraktorit. Siellä oli myös pari Valmet kaksikymppistä, jollaisella minäkin koltiaisena ajelin, jopa aurasin vaarin kivisiä peltoja.

Tie Hirvijärven suuntaan on nykyään vallan toista luokkaa kuin viisikymmentä vuotta takaperin. Silloin ei perille olisi Puntolla päässyt. Korppivuoren suuntaan en uskaltanut nytkään kääntyä, se tie vaatisi varmaan korkeamman maavaran. Muuten Korppivuori on todella näkemisen arvoinen paikka, maisemat kuin postikortissa.

Kailanpäässä ihmettelin taas sitä peltoa, jossa pikkupoikana harvensin yksin räätikkämaan. Iso se pelto on vieläkin, kuinka iso se onkaan ollut noin kymmenvuotiaan pojan silmissä.

Sillanpäässä, isovanhempien entisessä kotimökissä ei ollut nykyistä isäntäväkeä kotona. Hetken ihailin vanhaa aittaa, jossa niin monet yöunet olen nukkunut, ja sitten taas eteenpäin.

Seuraava pysähdyspaikka oli Rajalan kämppä. Siellä kävin ensimmäisen kerran hevosen reellä maitoreissussa noin 55 vuotta sitten. Se on taas hienossa kunnossa, kiitos metsätyömiesten työtä arvostavien talkoomiesten. Läheisen Verkkojärven rannassa olisi ollut toinenkin nähtävyys, Verkkojärven Matin torpanrauniot. Sata vuotta sitten tämä korven eläjä päällysti torppansa ja navettansa suurilla kivillä, jotka ovat vieläkin aika hyvin paikallaan. Kannattaa siis poiketa sielläkin, jos seudulla kulkee.

Seuraava pysähdyspaikka oli Kuohuvaisten mylly, uusine pärekattoineen. Siellä taas tavan mukaan nimi "myllykirjaan", Arran Simo kuitenkin taas tarkistaa olenko tänä kesänä käynyt. On se hienoa että tämmöisiä rakennuksia pidetään kunnossa jälkipolvien ihmeteltäviksi.

Viimeinen kohde oli sitten Tervaniemen Työväentalo Kuhmalahdella. Nähtävyys sekin on, ja komistuu koko ajan ahkeran talkooväen ansiosta. Pari tuntia vetelin nytkin maalia keittiön seiniin, joten pikkuisen homman valmistuminen taas tuli lähemmäksi. Toivottavasti paikalliset, ja miksei kaikki muutkin Kangasalalaiset, keksivät talolle paljon käyttöä kun se remontoituna taas otetaan palvelukseen.

Tällä seudulla on paljon muitakin käymisen arvoisia paikkoja, kuin nämä joihin tällä kertaa poikkesin. Ei ole pakko lähteä "maailmalle" elämyksiä saadakseen. Ja "maailmaahan" se on tämä Kangasalan - Pälkäneen seutukin. Suosittelen.