Hyvää matkaa

Kävin tänään saattamassa vanhaa työkaveria viimeiselle matkalleen. Kolme muutakin entistä asentajakaveria oli mukana, ja adresseissa oli lisää nimiä. Putkiasentaja Mikko Pikkuharjulla oli paljon kavereita, ja on edelleen, vaikka kohtalo on vanhaa porukkaa jo paljon karsinutkin.

Kun pääsin vuonna 1965 konepajakoulusta verstaan puolelle, oli Mikko yksi ensimmäisistä työpareistani. Mikko oli jo silloin paljon ulkomaankomennuksiakin tehnyt huippumies, ja minä pahainen, 16-vuotias koltiainen. Mikolla ei ollut mitään "poika poika" suhtautumista harmiksensa annettuun nuoreen kaveriin. Perusteellisesti ja kärsivällisesti hän opetti minulle niitä työssä tarvittavia kikkoja, jotka vain vanhat asentajat osasivat. Niillä, ja muitten vanhojen miesten antamilla opeilla pärjäsin sitten työaikani loppuun asti. Niitä ei kouluissa opetettu.

Aikuisella iällä olin sitten Mikon kanssa monilla samoilla työmailla pitkin Suomea, ja vähän Ruotsiakin. Toiset reissut kestivät päivän, ja toiset vuoden. Välillä tehtiin hommia pakkasessa ja lumisateessa, välillä juuri sammutetun kattilan kuumassa helvetissä. Rankkaa oli ja vaarallistakin oli. Mutta tylsää ei ollut. Mikolta löytyi kommentti joka vastoinkäymiseen: "Kuka helekkarin tasakärki tämmösenkin on suunnitellu. Kaikenlaisille merkeen tiernapojille sitä annetaan kynä käteen". Mutta hommat tehtiin pois. Sekä helpot, että vaikeat.

Nyt ei Mikolla ole enää kylmä eikä kuuma. Nyt ei ahdista kireä aikataulu, eikä konemestarien hermostuneet kyselyt homman valmistumisesta. Nyt ei tipu tulipesässä kamia päähän, eikä haalarinpuntti syty rälläkän kipinäsuihkusta palamaan. Nyt ei väsyneen asentajan tarvitse unta vastaan taistellen ajaa satoja kilometrejä kotiin päästäkseen.

Hän on kotona nyt. Kevyet mullat Mikolle.